Luke Donald maailmanlistan ykköseksi - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Luke Donald maailmanlistan ykköseksi

Luke Donald on uusi maailmanlistan ykkönen. Kuva Hilton Headin kentätä © Getty Images

Luke

Hekumallisempaa loppuratkaisua ei olisi voinut toivoa BMW PGA Championshipissa sunnuntaille. Kolmen kierroksen jälkeen johtaneet Matteo Manassero ja Luke Donald aloittivat vaisusti, kaksi lyöntiä jäljessä ollut Lee Westwood pääsi heti rinnalle ja pian ohi.

Kova tuuli ja vaativa kenttä pitivät tulostason aiempien päivien tapaan vain kohtuullisena. Westwoodilla oli voitonavaimet käsissään, kahden lyönnin johtotilanteessa hän otti kuitenkin 16:lla kolme puttia ja avasi portin Donaldille. Viimeisellä reiällä Westylla oli vajaan kahden metrin birdieputti jonka hän missasi. Donaldin tehtyä 16:lla birdien ja loppuun kaksi paria mentiin uusintaan.

Lee

Se päättyi Westwoodin kannalta epäonnekkaasti jo ensimmäisen kerran 18:tta pelattaessa. Lipun linjassa viheriön takaosaan pudonnut lähestyminen spinnasi vasemmalle vesiesteeseen. Donald puolestaan upotti tämänjälkeen i kaksimetrisen birkkuputtinsa joka tuotti 750.000 euroa ja nosti hänet maailmanlistan ykköseksi.

Donald pelasi 16 viimeistä reikää ilman bogeja, kolme birkkua toivat tulokseksi 70. Suorituksen arvoa nostaa sama urhea venyminen johon hän ylsi lauantaina. Peli ei suinkaan ollut kovissa olosuhteissa helppoa eikä lyönti uomissaan. Lauantaina englantilainen pelasi sisääntulon neljä alle.

Matteo Manassero ei onnistunut sunnuntaina tekemään yhtään birdietä. Tulos 75, neljä yli pudotti hänet seitsemänneksi, samaan yhteistulokseen 283 (-1 ) ylsi myös Colin Montgomerie joka osallistuu maanantaina US Openin karsintoihin.

Faldo, Westwood, Donald

Maailmanlistn kärkipaikka on vaihtunut viimeisten kuukausien aikana ennätyksellisen tiuhaan. Tiger menetti asemansa Westwoodille loppuvuodesta 2010. Kaymer sysäsi Westyn kakkoseksi helmikuussa, huhtikuun lopulla 38-vuotissynttäripäivänään Westwood nousi taas kärkeen Aasiassa saavuttamansa voiton myötä.

Donaldilla oli samana päivänä vielä mahdollisuutensa nousta ykköseksi, uusintatappio Brandt Sneadekerille kuitenkin antoi kunnian Westwoodille. Donaldilla on tämänkin jälkeen ollut useita mahdollisuuksia nousta ykköseksi, viimeksi Euroopan reikäpelimestaruuden finaalissa jossa unelman murskasi Ian Poulter.

Englantilaisista maailmanlistan ykkösenä on pisimpään ollut Nick Faldo, yhteensä 97 viikkoa. Westwoodin valtakautta on eletty kahdessa jaksossa 22 viikon ajan. Nyt alkaa siis Luke Donaldin aikakausi. Mikäli USA:ssa asuvan ja enimmäkseen PGA Touria pelaavan miehen otteet pysyvät edellisten kuukausien tasoisina, ajaa hän muilta kovaa karkuun listaykkösenä. 15:sta viimeisesessä kisassaan Donald on sijoittunut 14 kertaa kymmenen joukkoon. Hän on ollut ylivoimaisesti paras pelaaja maailmassa kauden 2010 loppuvaiheilta.

Maailmanlistan kärkimiehet kautta aikojen

Tiger

TIGER WOODS (623 viikkoa)

GREG NORMAN (331)

NICK FALDO (97)

SEVE BALLESTEROS (61)

IAN WOOSNAM (50)

NICK PRICE (44)

VIJAY SINGH (32)

FRED COUPLES (16)

DAVID DUVAL (15)

ERNIE ELS (9)

MARTIN KAYMER (8)

BERNHARD LANGER (3)

TOM LEHMAN (1)

TEEMU TYRY

World Ranking, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)