LPGA Tourille paistaa taas aurinko - Golfpiste.com

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][7]
KilpailuaSuomalaista

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][7]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

LPGA Tourille paistaa taas aurinko

Lydia Ko on voittanut kahdesti LPGA Tourilla, molemmat ykköstilat ovat Kanadasta.Kuva All over press

Syksyllä ammattilaiseksi siirtynyt vasta 16-vuotias Uuden-Seelannin Lydia Ko saa muiden maailmanhuippujen tavoin varsin täyteläisen ohjelman pelattavakseen kaudella 2014. LPGA Tourin kisojen määrä on peräti 32, kaudella 2011 sama määrä oli 23, päättyvänä vuonna 28.

Vuonna 2010 Tourin johtajana aloittanut Mike Whan on pistänyt tuulemaan. Ranskan Evian Championshipista tehtiin viides major, tulevan vuoden uutuus on nelihenkisin joukkuein pelattava maiden välinen International Crown.

USA:n lisäksi kilpailuja pelataan peräti 13 muussa maassa. Kiertue käynnistyy tammikuun lopulla Bahamallla ja päättyy marraskuun lopulla Floridaan.

Suzann Pettersen (vas.) ja <a href=Carlota Ciganda ovat tulevallakin kaudella LPGA Tourin karkeloissa. Kuva Solheim Cupista, jonka Eurooppa voitti elokuussa ensimmäistä kertaa USA:n maaperällä. Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/12/13081707543932.jpg">

Suzann Pettersen (vas.) ja Carlota Ciganda ovat tulevallakin kaudella LPGA Tourin karkeloissa. Kuva Solheim Cupista, jonka Eurooppa voitti elokuussa ensimmäistä kertaa USA:n maaperällä. Kuva: All Over Press

Inbee Park, Suzann Pettersen ja Stacy Lewis olivat kiertueen profiilipelaajia päättyvällä kaudella. Lydia Ko, joka täyttää huhtikuussa 17 vuotta voi pistää arvojärjestystä uusiksi, samaa USA:ssa toivotaan Lexi Thompsonilta (18-v) joka voitti syksyllä kahdesti.

World Rankingilla keulapaikkaa pitää vuodenvaihteesa Inbee Park. Korealaisia on 500 ensimmäisen joukossa peräti 149. Minea Blomqvist-Kakon sijoitus on 258., Ursula Wikströmin 363. Parivaljakko aloittaa jo 11:n kautensa ammattilaisina. Molempien päätyömaa on LET, jonka kisaohjelma ja etenkin palkintosummat ovat jäämässä murto-osaan LPGA:n vastaavista.

Blomqvist-Kakko pelasi LPGA Touria vuosina 2006-2012. Hän on sijoittunut Open Championshipin (2004) kahdeksannen sijan lisäksi USA:ssa kolme kertaa kymmenen joukkoon. Nämä kaikki osuivat muutaman viikon jaksoon alkuvuodesta 2008.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje