16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - LPGA Tour

Kovakuntoisella Koivulla virheetön kierros Australiassa – kiilasi heti kärjen tuntumaan

Kim Koivu on tehnyt kolmella peräkkäisellä kisakierroksellaan pro am huomioiden 22 birdieä.

Viime aikojen piristyneet otteet antoivat odottaa Kim Koivulta laadukasta suoritusta ISPS Handa Vic Openin ensimmäisenä päivänä. Hän iski kuusi birdieä ja 12 paria sisältäneellä kierroksella tuloksen 66 (-6), mikä oikeuttaa 18 reiän jälkeen jaettuun 13. sijaan.

Kisaurakkansa 13th Beach Golf Clubin Creek-kentältä aloittanut Koivu teki tasaisesti kolme birdieä molemmilla kenttäpuoliskoilla. Paras vaihe osui reikien 6–11 jaksoon, missä syntyi 2/3 päivän birdiesaaliista.

Koivu on paalulla olevaa isäntämaan Nick Flanagania neljä lyöntiä perässä. Eroa toista sijaa jakaviin pelaajiin on puolet vähemmän.

”Hieman tuulista oli iltapäivällä, mutta helpohkot lipunpaikat sallivat erittäin alhaisen tulostason. Huomenna tietenkin samat paikat toisella kentällä”, hän sanoi.

Koivun mielestä lyöminen ei ollut yhtä laadukasta kuin tulos antaa olettaa.

”Hyviä ja huonoja lyöntejä riitti tänään, scooraus oli hyvää pelin tasoon nähden. Huomenna enemmän griiniosumia, niin saadaan tuloksentekeminen helpommaksi.”

Helsinkiläinen karsiutui viime viikolla Saudi-Arabiassa käydyssä turnauksessa, mutta löi kisan toisella kierroksella päivän parhaimmistoon kuuluneen tuloksen 65. Koivu voitti tällä viikolla Australian Victoriassa pelattavan kilpailun pro amin, missä hän tehtaili 11 birdieä.

Pro am huomioiden Koivu on tehnyt kolmella viimeisellä kilpailukierroksellaan peräti 22 birdieä. Hän kertoi keskiviikkona pelin menevän koko ajan paljon eteenpäin, ja odottavansa tämän näkyvän pian myös tuloksissa.

Lucas Herbert on top 10:ssä olevista pelaajista ainoa, joka mahtuu maailmanlistalla sadan joukkoon. Kisan menestyssuosikeista Ryan Fox ja uutta nostetta hakeva Andrew ”Beef” Johnston jakoivat avauskierroksella samaa tulosta Koivun kanssa.

ET:n ja LPGA Tourin samannimisessä ja samoilla kentillä pelattavassa yhteiskilpailussa Noora Komulainen löi tuloksen 73 (par), millä hän jakaa 78. sijaa. Ursula Wikström (119:s) käytti kierroksellaan kaksi lyöntiä enemmän.

Kilpailun kaikki kolme suomalaista pelasivat torstaina samalla kentällä.

Naisten kilpailun kärjessä Englannin Felicity Johnsonilla (-8) on kahden lyönnin etumatka seuraaviin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje