26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
LPGA Tour

Ko vaikeuksissa, Jutanugarn ei anna periksi

LPGA:n tärkeimmistä titteleistä käydään sunnuntaina hurja taistelu. Englannin lupaava Charley Hull nousi finaaliturnauksen kärkeen.

Jos LPGA:n vuoden pelaaja -titteli ja kauden kokonaiskilpailun voitto näyttivät vielä päätösturnauksen puolivälissä menevän vääjäämättä Lydia Kon suuntaan, kolmas kierros muutti sommitelmat kiharaisiksi.

Tiburon Golf Clubin kentän uuden ennätyksen (62) tehnyt edellisenä päivänä tehnyt Ko oli kuin varjo perjantaihin verrattuna; tulos 73 pudotti hänet kärjestä samalle sijalle pahimman kilpakumppaninsa Ariya Jutanutgarnin kanssa.

Thaimaalainen jakoi onnistumisensa myötä päivän kovinta kierrostulosta (65) Brittany Langin kanssa, ja on ennen neljättä päivää Kon tavoin kokonaistilanteessa -11.

Kon pitäisi lähtökohtaisesti voittaa Tour Championship kiilatakseen Jutanugarnin edelle taistelussa vuoden pelaajan palkinnosta. Tässä tapauksessa hän kuittaisi nimiinsä myös kauden mittaisen Race to the CME Globe -kokonaiskilpailun ja miljoonan dollarin bonuspotin.

Uusiseelantilainen on kärsinyt pitkin syksyä epävireisistä otteista. Perjantain huippukierros näytti jo kääntävän hänen kelkkansa oikeaan suuntaan, mutta ongelmat astuivat kolmannella kierroksella uudelleen esiin.

Ko kertoi kisan puolivälissä saaneensa korjattua pienen teknisen asian mailan taakseviennissä. Lauantaina tästä ei ollut maailmanlistan ykkösen pelastajaksi hänen pelattua kisan 22 ensimmäisen joukossa olevista kilpailijoista heikoimman tuloksen.

Ko kiikaroi sunnuntaina myös Vare Trophya, joka annetaan kauden parhaan kierroskeskiarvon saavuttaneelle pelaajalle. Tässä kilpailussa hänen kanssaan loppusuoran kamppailua käy niin ikään tilanteessa -11 oleva In Gee Chun.

Ensimmäistä voittoaan LPGA-kiertueella tavoitteleva Charley Hull (-13) nousi finaaliturnauksen johtoon. Kakkossijaa jakavat Brittany Lincicome ja So Yeon Ryu ovat lyönnin päässä 20-vuotiaasta pelaajasta.

Lähimpänä Hullin ensimmäinen LPGA-voitto on tänä vuonna ollut major-kauden avanneessa ANA Inspiration -turnauksessa, jossa hän venyi kakkoseksi. Britti on viimeisimmällä maailmanlistalla neljänneksi parhaana eurooppalaisena sijalla 29.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje