26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
LPGA Tour

Ko paras kolmen naisen uusinnassa Ohiossa

Maailmanlistan 19-vuotias ykkönen saavutti kauden neljännen ja uran 14. voittonsa LPGA-kiertueella.

Sylvaniassa pelattu Marathon Classic -turnaus huipentui sunnuntai-iltapäivänä Lydia Kon, Ariya Jutanugarnin ja Mirim Leen väliseen uusintaan. Homma ratkesi lopulta neljännellä playoff-reiällä ensin mainitun eduksi.

Saman turnauksen myös vuonna 2014 voittanut Ko, Jutanugarn ja Lee päätyivät 72 reiän turnauksessa tulokseen 270 (-14).

Uusinnassa hierottiin neljä kertaa samaa Highland Meadows Golf Clubin kentän 18. reikää, kunnes uusiseelantilainen päätti kilpakumppaneidensa pyristelyt onnistuneeseen kolmemetriseen birdieputtiin.

”Tunteet valtasivat mielen, kun näin pallon uppoavan reikään”, Ko sanoi. ”En ole tavallisesti mikään tuulettaja-tyyppi, mutta nyt taisin tuulettaa näkyvimmin kuin koskaan ennen.”

”Tämän kentän 18. reikä ei ole helppo. Siinä on dogleg vasemmalle, ja tänään tuuli vielä vasemmalta puolelta. Kun vielä lippukin oli sijoitettu vasemmalle, väylä taisi olla kaikkein vaikemmillaan. Minusta tuntuu, että meistä jokainen väsyi sekä fyysisesti että mentaalisesti, pelattuamme tuota samaa reikää.”

Ko on voittanut jo lyhyellä, mutta häikäisevällä urallaan 14 kilpailua LPGA Tourilla. Hän on pelannut viisi kertaa uusinnassa, ja hävinnyt näistä vain yhden. Tämä tapahtui kesäkuussa Brooke Hendersonin voittamassa Women’s PGA Championshipissä.

Talissa vuonna 2009 Suomen LET-turnauksen voittanut Espanjan Beatriz Recari (-10) oli parhaana eurooppalaisena kuudes. Myös toinen espanjalainen, Azahara Munoz (-8) mahtui top 10:een.

Harmilliseen kömmähdykseen voittomahdollisuutensa U.S. Women’s Openissa menettänyt Ruotsin Anna Nordqvist (-3) oli 24:s.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje