Anna Nordqvist vankisti Arizonassa asemaansa Euroopan ykköspelaajana. Kuva: Getty Images
LPGA Tour |
20.3.2017

Anna Nordqvistille uran seitsemäs voitto LPGA-kiertueella – ei pitänyt edes pelata Phoenixissä

Maailmanlistan top 10:n tuntumaan kiivennyt ruotsalainen nosti Founders Cupin voiton uransa erityisimmäksi saavutukseksi.

Upean 61 lyönnin kierroksen myötä Phoenixin turnauksen kärkeen lauantaina kiilannut Anna Nordqvist (-25) piti pintansa loppuun saakka. Hän pelasi Founders Cupin päätöspäivänä tuloksen 68, ja jätti kakkosijan jakaneet In Gee Chunin, Ariya Jutanugarnin ja Stacy Lewisin kahden lyönnin päähän.

”Minulla ei ollut pari viikkoa sitten edes aikoimusta pelata tätä kilpailua, päätin vasta viime hetkellä lähteä mukaan. Näin oli kenties tarkoitettu”, Nordqvist sanoi.

Eskilstunassa syntyneen Nordqvistin piti alun perin kilpailla alkuvuodesta Women’s Australian Openissa, mutta hän pudotti turnauksen pois kalenteristaan, koska se ei kartuta Solheim Cup -pisteitä. Tällä oli myös vaikutusta, että hän päätti osallistua Phoenixin kisaan.

Ykköstila oli pitkähuiskealle ruotsalaiselle seitsemäs LPGA Tourilla. Edellinen tuli viime kesäkuussa pelatussa ShopRite LPGA Classicissa, jonka hän voitti myös vuonna 2015.

Nordqvist ylsi heinäkuussa U.S. Women’s Openin kolmen reiän uusintaan Brittany Langin kanssa, mutta kärsi tappion sääntövirheen siivittämänä. Hän sai kahden lyönnin rangaistuksen kosketettuaan mailallaan hiekkaa väyläbunkkerissa toisella jatkoreiällä.

Arizona State -college-golfjoukkueen tähtiin viime vuosikymmenellä kuulunut Nordqvist joutui ottamaan sormet avukseen laskiessaaan voittojensa määrää. Kuva: Getty Images

Tämä on kaikista voitoistani kenties erityisin. Jos en olisi saanut kymmenen vuotta sitten tilaisuutta tulla opiskelemaan Arizona State -yliopistoon, en olisi tänään tässä. Arizona tuntuu edelleen kodilta, vaikka asunkin nykyään Floridassa. – Anna Nordqvist

Nordqvistin lauantaina Wildfire Golf Clubin kentällä pelaama tulos 11 alle herätti hänen ystäviensä huomion finaalikierroksen aattona.

”Puhelimessani riitti eilen trafiikkia, mutta yritin vain ottaa rennosti.”

Nordqvist, 29, kuittasi voitostaan 225 000 dollaria, ja parantelee maailmanlistalla asemiaan parilla sijalla, 11:nneksi. Hän on listan paras eurooppalainen, ja käytännössä maanosan tämänhetkinen ykköspelaaja.

Stacy Lewis on pelannut jo 67 turnausta ilman voittoja. Edellinen ykköstila on kesäkuulta 2014, sen jälkeen hän sijoittunut 12 kertaa kakkoseksi. Founders Cupissa Lewis on häärinyt useamminkin kärjen tuntumassa: sitten vuoden 2013 hän ei ole jäänyt kertaakaan top 4:n ulkopuolelle.

Maailmanlistan ykkönen Lydia Ko (-20) ei tehnyt turnauksessa yhtään paria huonompaa reikätulosta, mutta jäi silti parhaiden ”birdieiloittelijoiden” varjoon. Uusiseelantilainen oli kisassa kahdeksas.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti