16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Lopun virheet toivat Lindellille CT-finaalissa takapakkia

Oliver Lindell ei ole saanut vielä itsestään parasta irti Mallorcalla. Kuva: Getty Images

Oliver Lindellin on lyötävä lauantaina iso vaihde päälle taistellakseen uransa kovimmasta sijoituksesta CT:n loppuhuipennuksessa.

Oliver Lindellin (par) otteissa ei ollut toivotunlaista ruutia T-Golf & Country Clubilla jatkuneessa Challenge Tour Grand Final -kilpailussa. Hän löi perjantain kierroksella tuloksen 72, ja on kisan puolivälissä jaetulla 28. sijalla.

Lindellin kierros muistutti pitkälti avauspäivän suoritusta. Hän paransi torstain pisintä par-putkea yhdellä reiällä 11:een aloitettuaan ensin bogilla. Kierroksen viimeinen kolmannes käynnistyi lupaavasti kahdella peräkkäisellä birdiellä, mutta lopussa Lindellille kirjattiin vielä kaksi bogia.

”Aika samanlainen esitys kuin eilen. Aloitin heti kolmella putilla, sitten tuli pelkkiä pareja ja yhtäkkiä upposi kaksi puttia peräkkäin. Tämän jälkeen tein vielä helpoille rei’ille bogit”, hän tiivisti toisen kierroksen tapahtumat.

Kentän 18. reiällä (par 5) oli selvä tilaus birdielle, mutta tämä vaihtui hänen harmikseen bogiin.

”Viimeisenkin sähelsin griinin lähellä, kun löin toisen lyönnin keskeltä väylää hakkeelle griinin viereen. Aika huono maku jäi rundista tuon lopun jälkeen, mutta huomenna on uusi päivä”, Lindell sanoi.

Lindellillä riittää viikonloppuna tekemistä, mikäli hän aikoo parantaa uransa kovinta sijoitusta haastajakiertueen finaalissa. Porvoolainen ylsi kolme vuotta sitten pelatussa NBO Golf Classic Grand Finalissa 11:nneksi.

Matkaa top 10:een Lindellillä on matkaa kuusi lyöntiä, joten nousu kärkikymmenikköön vaatii häneltä kahdella jälkimmäisellä kierroksella kovan luokan suoritusta.

Challenge Tour Grand Finalin johtopaikalle siirtyi kisan toistaiseksi parhaan tuloksen (63) pelannut Saksan Alexander Knappe (-11). Englannin Richard Mansell ja Ruotsin Björn Hellgren (-9) jakavat kakkostilaa kahden lyönnin päässä.

Pohjoismaalaisilla on hyvin pullat uunissa, sillä Hellgrenin ohella top 10:een mahtuvat myös Tanskan Niklas Norgaard Møller (T4/-7) sekä Norjan Kristian Krogh Johannessen (T7/-6).

Haastajakiertueen finaalissa on mukana 45 pelaajaa. Lindell on kisan ainoa suomalaisosallistuja.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje