Loistovireessä oleva Sami Välimäki kamppailee sunnuntaina kauden avauskisan voitosta - Golfpiste.com

7.2.–14.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][10]
KilpailuaSuomalaista

7.2.–14.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][10]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Loistovireessä oleva Sami Välimäki kamppailee sunnuntaina kauden avauskisan voitosta

Sami Välimäki pelaa Johannesburgissa hienoa turnausta. Kuva: Getty Images

Viimeisen reiän seikkailu maksoi Välimäelle kärkipaikan kolmannella kierroksella.

Sami Välimäki esitti vakuuttavia otteita Etelä-Afrikan Johannesburgissa jatkuneessa DP World Tourin kilpailussa. Hän pelasi Joburg Openin kolmannella kierroksella mainion tuloksen, 66, ja lähtee päätöspäivään hienosti toiselta sijalta.

Kokonaistilanteessa -16 oleva Välimäki näytti tekevän samaa järkähtämätöntä työtä kuin kahtena aiempana päivänä kruununaan erinomainen puttipeli. Kierroksen alku sujui Etelä-Afrikan Casey Jarviksen tahdissa, mutta pian kärkiryhmän kaksi muuta jäsentä, Välimäki ja Englannin Dan Bradbury ottivat ohjat haltuunsa.

Välimäki siirtyi yksin johtoon, kun Bradbury sortui bogiin Houghton Golf Clubin kentän 16. reiällä. Suomalaisella oli kierroksen loppupuolella vaikeuksia saada väyläosumia draivien painuessa oikealle. Hän pystyi paikkaamaan sivuun menneet avaukset varmaotteisesti, kunnes viimeisellä reiällä koitti ongelmia.

Auennutta draivia seurasi vielä enemmän oikealle ajautunut kakkoslyönti. Pallo päätyi lähelle pelialueen rajaa kisan lääkintäyksikön tontille, josta hän sai dropata pelivälineensä reilusti väljemmille vesille. Paikkauslyönnin jälkeen Välimäki iski wedgensä usemman metrin reiän taakse, eikä pystynyt laittamaan bogey-puttiaan sisään.

Parin tehnyt Bradbury (-17) nappasi Välimäen seikkailun jälkeen johtopaikan lyönnin turvin, mutta isossa kuvassa tällä ei suurta merkitystä ollut. Kaksikko saa sunnuntain kärkiryhmään seuraa isäntämaan Daniel van Tonderista (-14), joka jahtaa Bradburya kolmen lyönnin päässä.

”Hyvää peliä tänään. Tiiltä pitää olla parempi, niin helpottaa peliä. Huomenna pelataan 18 väylää, ja katsotaan mihin riittää”, Välimäki sanoi.

Välimäki on hankkiutunut ensimmäisen kerran voittotaisteluun päätöspäivän alla yli vuoden tauon jälkeen. Loistavalla tulokaskaudellaan debyyttivoittonsa ottanut suomalainen epäonnistui vuonna 2021, mutta sai viime kaudella uudelleen juonen päästä kiinni.

Hyvässä vauhdissa ollut kausi katkesi kesällä harmillisesti sydänlihastulehdukseen, kunnes Välimäki palasi 1,5 kuukauden pakkolevon jälkeen kentille. Kauden kahteen viimeiseen turnaukseen hänen pisteensä eivät kuitenkaan riittäneet.

Joburg Openissa Välimäen esityksessä on ollut samanlaisia piirteitä kuin parhaimmillaan kaudella 2020. Sellaisen iskukyvyn vallitessa hän on realistinen suosikki kilpailun kuin kilpailun menestyjäksi.

Etukäteen ajatellen kiivain voittokamppailu käydään Välimäen ja van Tonderin kesken. Tähän joukkoon tiukasti pyrkii kilpailun suurin ennakkosuosikki Christiaan Bezuidenhout (-12), joka jakaa neljättä sijaa toisen eteläafrikkalaisen, teini-ikäisen Casey Jarviksen kanssa.

Paalupaikalla oleva Dan Bradbury pelaa vasta kuudetta ammattilaisturnaustaan. Floridan yliopistojoukkueen kantaviin voimiin kuulunut 23-vuotias pelaaja on kuitenkin tiukan paikan edessä, kun Välimäki ja van Tonder ottavat ratkaisukierroksella kokemuksestaan kaiken hyödyn irti. Sunnuntaina taistellaan myös paikoista Open Championshipiin, johon kisan kolme parasta pelaajaa, joilla ei vielä paikkaa kauden viimeiseen majoriin ole, saavat osallistumisoikeuden.

Kärkiryhmä Bradbury-Välimäki-van Tonder aloittaa neljännen kierroksen kello 9.00.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)