16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Linus Väisäsen eagle sävähdytti Ruissalossa

Linus Väisänen on noussut suurimmaksi suomaistoivoksi Gant Openissa. Kuva: Juha Hakulinen

Challenge Tourin kisaa on saatu pelata kolmantena päivänä aurinkoisessa ja kohtuulllisen tyynessä kelissä. Kärkinelikossa on ulkomaalaispelaajia, Dominic Foos (-10) johti yhdeksän reiän jälkeen kahdella lyönilllä.

Linus Väisänen (-7) huudatti yleisöä tekemällä viidennellä, ( oikean kentän kymmenes) eaglen. Muut kahdeksan reikää hän pelasi parissa, vaikka etenkin kolmella viimeisellä hänellä oli hyvät paikat päästä syvemmälle parin alle.

Suurimmat yleisömassat perässään vetänyt Roope Kakko takkuili avauksissaan. Kuudella ensimmäisellä hän teki kuitenkin parit, seitsemännellä (kentän 12.) avaus karkasi pitkäksi ja vasemmalle puskan taakse. Tuloksen oli tuplabogey. Kun Kakko löi seuraavalla avauksensa kentän rajojen ulkopuolelle vasemmalle, karkasi kärki hetkessä.

Aamupäivän nousijoihin lukeutui Peter Erofejeff (67), joka nousi ainakin hetkellisesti kymmenen ensimmäisen joukkoon. Ruissalosssa on hyvä pöhinä päällä, yleisöä on runsaasti paikalla.

Kisan ensimmäisen hole-in-onen teki seitsemännellä reiällä Garrick Porteous.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje