26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Linus Väisäselle kauden toinen kakkostila Nordic Liigassa − "Tästä on hyvä jatkaa"

Linus Väisänen nousi Nordic Liigan rankingissa kärkitusinaan. Kuva: Swedish Golf Tour

Tehoton takaysi tylsytti Väisäsen terän voittotaistelussa.

Linus Väisänen (pariin nähden +13 p) kamppaili urhoollisesti Tanskan Odensessa käydyn Nordic Liigan kilpailun voitosta. Hän johti pistebogey-säännöin pelattua turnausta kahden kierroksen jälkeen, mutta joutui päästämään toisena väijyneen Christopher Sahlströmin ohitseen.

Perjantain päätöskierros sujui päivän viimeisessä ryhmässä pelanneelta kaksikolta pitkään tasaisissa merkeissä. Sahlström otti etuyhdeksiköllä Väisäsen pienen etumatkan kiinni, eikä sisääntulon puoliväliin mennessä nähty irtiottoja.

Ratkaisu ajoittui reikien 15–17 jaksoon, missä ruotsalainen teki kaksi birdieä Väisäsen yhtä bogia vastaan. Jälkimmäinen onnistui tekemään vielä birdien Odense Eventyr Nord-Vest -kentän 18. reiällä, mutta sillä oli lopputuleman kannalta kosmeettinen vaikutus. Eroa jäi Sahlströmin (+13 p) eduksi kaksi pistettä.

”Kahdeksannen reiän eagle antoi hyvin potkua ja mahdollisuudet voittoon olivat olemassa vielä takaysille lähdettäessä. Pallonlyöminen ei vain ollut lopulta riittävän hyvää, jotta olisi pystynyt päihittämään hyvin pelanneen pelikaverin”, Väisänen sanoi.

”Joka tapauksessa positiiviset pari viikkoa alla ja tästä on hyvä jatkaa.”

European Tourillakin pelannut Ruotsin Åke Nilsson (+10) oli Tinderbox Charity Challenge -kilpailussa kolmas.

Kakkostila oli Väisäselle Nordic Liigassa kauden toinen. Ensimmäinen tuli kiertueen talvisarjan kilpailussa helmikuussa, jolloin eroa voiton vieneeseen Espanjan Emilio Cuartero Blancoon kertyi kolme lyöntiä.

Väisäsen vuonna 2015 alkaneen ammattilaisuran paras kausi on ollut 2016, jolloin hän saavutti Nordic Liigassa kahden kakkostilan ja yhden kolmostilan ohella kolme muuta top 10 -sijoitusta. Tämänhetkisen tahdin jatkuessa sipoolainen on tekemässä uransa uutta kausiennätystä.

Hyvän vireen taustalla on putterin vaihdon ohella puttiin tehdyt muutokset, jotka ovat alkaneet tuottaa mukavasti tulosta.

Juuso Kahlos (-1 p) oli 26:s ja Kalle Sneck (-3 p) 30:s. Eemil Alajärvi, Mikko Lehtovuori ja Miro Veijalainen karsiutuivat.

Vuosaari Golfia edustava Väisänen nousi Nordic Liigan rankingissa 12:nneksi, kun kauden päätteeksi viisi parasta saa kortin Challenge Tourille. Listan kärkeen nousi Odensessa voittanut Christopher Sahlström.

Lue seuraavaksi: Linus Väisänen komeasti toinen Luminessa: "Kiva pelata voitosta jo alkukaudesta!"

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje