16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Lindell kovassa lyönnissä Itävallan CT-kisassa ”erikoiskentällä”

Oliver Lindell ja Roope Kakko olivat vahvassa vireessä Itävallan kisan avauskierroksella kentällä, jossa saa tasaista kohtaa hakea.

Oliver Lindell käynnisti Itävallassa pelattavan Euram Bank Openin vahvasti 66 lyönnin kierroksella (-4). Lindell on aamuryhmien jälkeen kilpailussa jaetulla neljännellä sijalla. Kakkossija on vain yhden napsun päässä, mutta piikkipaikkaa hallussaan pitävään Saksan Marcel Schneideriin eroa on neljä lyöntiä.

Lindell sai kierrokselleen mahtavan alun kolmen peräkkäisen birdien myötä. Kaikkiaan hän teki birkkuja avauspäivänä kuusi. Bogeja syntyi kaksi, molemmat kentän kolmen viimeisen reiän aikana.

Myös Roope Kakko starttasi kisaan vahvasti tuloksella 68 (-2). Kakko oli neljän reiän jälkeen kierrostaan jo kolme alle, mutta pelasi seuraavat kolme reikää kolme yli ja palasi pariin. Viimeiset 11 reikää Kakko pelasi vuoren varmasti viimeistellen yhdeksän parin jatkeeksi kaksi birdiet rei’illä 14 ja 15.

Kakko jakaa kisassa sijaa 18 aamuryhmien saatua kierroksensa valmiiksi.

”Stedi päivä tänään. Seiskalla löin tiiltä hybridillä outtiin. Oikeastaan ihan hyvä päivä, kun en tehnyt kuin pari hassua virhettä, mutta ne näkyivät heti kortissa. Pitäisi vain pystyä napsuttelemaan tasaisesti ja jättämään hölmöt virheet pois kortista”, Kakko kertoi.

”Kenttä on hyvin erikoinen. Täällä ei tule lyötyä yhtään tasaiselta tai niin, ettei olisi lyönnissä korkeuseroja”, Kakko jatkoi.

Mikael Salminen on kilpailussa oman kierroksensa jälkeen sijalla 36 tuloksella 69 (-1). Antti Ahokas teki tuloksen +5. Henri Satama kolmen pelatun reiän jälkeen tuloksessa +1. Ossi Mikkola ei ole vielä käynnistänyt kierrostaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje