26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Lindell ja Kakko vain neljä lyöntiä kärjen takana Vierumäellä – kuusi suomalaista viikonlopun kierroksille

Oliver Lindell uhkui taistelutahtoa, kun ero kärkeen supistui perjantaina. Terveyshuolista kärsinyt Roope Kakko oli sitäkin tyytyväisempi suoritukseensa kahtena ensimmäisenä päivänä.

Vierumäki Finnish Challengessa jännitettiin perjantaina koleassa säässä suomalaisten edesottamuksia Challenge Tourin kotikisassa. Kahden kierroksen jälkeen parhaissa asemissa suomalaisista ovat Oliver Lindell ja Roope Kakko, jotka jakavat 22. sijaa tuloksella viisi alle parin.

”Ei sitä eroa ole kärkeen kuin neljä lyöntiä. Se ei ole juuri mitään. Sanoinkin caddielle, että ei ne joka päivä yhdeksän alle vedä”, Lindell sanoi.

Kisan kärjessä on Ruotsin kokenut Rikard Karlberg tuloksella -9. Tuloksessa -8 on kuusi pelaajaa ja tuloksessa -7 neljä. Pakka on siis tiivis ennen kahta viimeistä kierrosta.

”Pikkasen enemmän kohti lippua pelataan viikonloppuna, tähän asti olen pelannut vähän konservatiivisemmin raudoilla. Olen pyrkinyt tekemään puttaamalla tulosta ja jättämään tyhmät virheet pois. Nyt en ole huonon lyömisen takia menettänyt lyöntejä turhaan”, hän jatkoi.

Oliver Lindell laski osuneensa 14 viheriöön perjantaina.

Keli oli Vierumäellä perjantaina viileä ja ilahduttavan runsaslukuisessa katsojajoukossa moni oli varustautunut asianmukaisesti pipolla ja hanskoilla. Vastaavasti osa jatkoi sitkeästi kesää shortseissa. Olosuhteet vaikuttivat myös pelaamiseen.

”Aika paljon raskaampaa on kuin edellisinä vuosina, kun tuulee pohjoisesta. Tämä on ihan eri kenttä kuin edellisinä vuosina. Ihan erilaista pelata”, Lindell luonnehti.

Roope Kakko oli samoilla linjoilla.

”En ole ikinä pelannut tuohon tuulensuuntaan. Jotkut reiät tietenkin helpottuvat, mutta yleisesti ottaen sanoisin, että kenttä vaikeutuu. Niin kylmä, ettei pallokaan lennä ihan normaalisti. Jätin lopussa pari lähestymistä pahasti lyhyeksi sen takia”, sanoi päivän parhaasta suomalaistuloksesta 68 (-4) Kalle Sneckin ja Albert Eckhardtin kanssa vastannut Kakko.

Terveyshuolista kisan alla kärsinyt konkari oli päiväänsä tyytyväinen. Kakko kärsii nivelreumasta ja pahoista varvassäryistä, jonka takia hän käynnisti kilpailun ensimmäisen kierroksen lenkkitossuissa. Kolmannella reiällä hän sai jalkaansa uudet, puolitoista numeroa liian suuret golfkengät, joilla pelaaminen sujui tukevammin.

”Aika paljon on joutunut tekemään duunia, että on päässyt edes viivalle. Jos kokemuksesta on jotain hyötyä, niin näissä paikoissa, kun en ole päässyt niin paljon treenaamaan. Ei sitten turhaan tule yritettyä liikaa ja puskettua ihan kaikkein vaikeimpiin paikkoihin”, hän pohti.

Vierumäellä kunnioitettiin Ryder Cupissakin esiintyneen ex-golfarin ja sittemmin tv-kommentaattorina lajin parissa vaikuttaneen Gordon Brand Juniorin kuolemaa suruliputuksella. Osa pelaajista myös käytti perjantaina surunauhaa.

Mikael Salminen menetti perjantaina tuntuvasti asemiaan käytettyään kierrokseensa 74 (+2) lyöntiä. Hän on kisassa kahden kierroksen jälkeen yhteistuloksella -2 sijalla 57 yhdessä Kalle Sneckin kanssa, joka hinasi itsensä mukaan tekemällä perjantaina tuloksen 68 (-4).

Aamupäivän ryhmissä pelanneista suomalaisista jatkopaikan arvoiseen kiriin yltyivät karsinnan kautta kisaan selviytynyt Albert Eckhardt sekä jo kertaalleen uransa lopettanut, uutta tulemista rakenteleva Joonas Granberg.

Kaksikkoa jakaa kilpailussa kahden kierroksen jälkeen sijaa 51 yhteistuloksella kaksi alle. Eckhardtin tulos oli perjantaina 68 (-4) ja Granbergin 70 (-2).

Lauri Ruuska, Antti Ahokas, Aleksi Myllymäki, Rasmus Karlsson, Ilari Saulo, Sami Välimäki, Alex Hietala, Peter Erofejeff ja Toffe Jusslin karsiutuivat jatkokierroksilta.

Kaikkiaan jatkokierroksille eteni kuusi suomalaista kisaan startanneista 15:sta. Yhtä harva suomalainen selviytyi jatkoon Vierumäen Challenge Tour -kisassa vuonna 2016, joskin tänä vuonna kisassa oli mukana vähemmän suomalaisia kuin koskaan aiemmin. Vuosi sitten suomalaisia nähtiin jatkokierroksilla seitsemän ja kaksi vuotta sitten yhdeksän.

Cut-raja kilpailussa oli -2. Se on melko vakiintunut, sillä kahtena edellisenä vuonna rajaksi on muodostunut -3 ja 2016 raja oli tämän vuoden tapaan -2.

Perjantaina nähtiin myös kisan toinen hole in one, kun samassa ryhmässä torstaina seitsemännellä väylällä holikassa onnistuneen Mark Haastrupin kanssa pelannut Carlos Pigem upotti avauslyöntinsä kuppiin väylällä 15.

Pigem sai palkinnoksi sähköpyörän, joten täysin tyhjin käsin kisasta karsiutuneen espanjalaisen ei tarvitse Suomesta kotimatkalle lähteä. Torstain holarimies Mark Haastrup jakaa kisassa kolmatta sijaa yhteistuloksella -8.

Lauantaina kentälle lähdetään yhdeltä tiiltä kolmen pelaajan ryhmissä kello 8.00 alkaen.

Lue seuraavaksi: Salminen top 10:ssä Vierumäellä − Van Driel lomalta kärkipaikalle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje