16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Levy ryminällä kärkeen

Alexander Levy oli rautaisessa vedossa Volvo China Openin toisella kierroksella. Kuva: © Getty Images

Ranskalaiset pelaajat ovat olleet viime aikoina hyvin tapetilla Euroopan kiertueen kisoissa. Kun Julien Quesne ja Gregory Bourdy nostelivat pokaalia ilmaan viime kauden jälkipuolella, onnistui VictorDubuissonkin vielä kääntämään Turkish Airlines Openin marraskuussa nimiinsä.

Uudet juhlat oli jo tilattu reikäpelin MM-kisoihin, Arizonaan, jossa Dubuisson joutui kuitenkin tyytymään kakkostilaan.

Seuraavaksi maanmiestensä samppanjasuihkusta haluaa päästä osaksi Alexander Levy (-14), joka tyylitteli Kiinan avoimen mestaruusturnauksen toisella kierroksella uuden kenttäennätyksen, 62 lyöntiä. Se ampaisi hänet Genzon Golf Clubin kentällä pelattavan kisan kärkipaikalle neljän lyönnin turvin ennen Adrian Otaeguita.

Levyn, 23, toistaiseksi paras sijoitus ET:llä on 2013 BMW International Openin kolmas sija.

”Victorin (Dubuisson) viime aikojen esitykset ovat inspiroineet kaikkia ranskalaisia pelaajia tekemään samoin”, Levy sanoi.

”Olen hänen kaverinsa, vaikka yhdessäolomme liittyy lähinnä golfiin.”

Levyn toisen päivän tuloskortti oli kaunista katseltavaa. Tahraton kierros sisälsi yhden eaglen lisäksi kahdeksan birdietä.

”Yritin pelata vain lyönti kerrallaan. En tajunnut, kuinka hyvän kierroksen sain aikaan, koska keskityin vain seuraavaan lyöntiin.”

”Pelasin tänään uskomattomasti, paras kierrokseni koskaan. Pidän tästä kentästä hyvin paljon, ja se on hienossa kunnossa. Löin viime vuonna Dunhill Links -turnauksessa Kingsbarnsissa tuloksen 63, mutta Genzon on vaativampi kenttä.”

Kisan kärkinelikko muodostaa eräänlaisen Ranska-Espanja-maaottelun, sillä Alvaro Quiros (-9) ja Raphael Jacquelin (-8) ovat seuraavina. Kolmannella kierroksella yhdessä pelaavat Mikko Ilonen ja Richie Ramsay (startti klo 7.12 Suomen aikaa) jakavat viidettä sijaa, seitsemän lyönnin päässä Levysta.

Tähtiosastoa edustavat Henrik Stenson (-3) ja Jason Dufner (par) jatkavat hekin viikonlopun kierroksille.

Roope Kakko (116:s) putosi jatkosta tuloksin 80-71. Perjantain tulos meni alle parin viimeisen reiän birdien myötä. Torstain musta hetki osui seitsemään perättäiseen reikään, jotka hän pelasi yhdeksän yli parin.

”Perjantaina oli kentällä jo kotoisampi olo. Vaikka kokemusta kiertueilta on, ensimmäinen kisa tauon jälkeen on aina vaikea”, Kakko sanoi.

”Kiina alkaa olla taputeltu, lauantaina lähden kohden Singaporea, jossa pääsen jo sunnuntaina treenaamaan. Täältä lähtee tuliaisina seuraavaan kisaan monta hyvää asiaa. Aikaerosta on nyt toivuttu, ja pääsen tutustumaan huolella itselleni uuteen Lagunan kenttään.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje