16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

LET:n arkeen palannut Sanna Nuutinen: ”Hyvin löin palloa näissä olosuhteissa”

Muutama lähipelivirhe piti vaativana päivänä Sanna Nuutisen tuloksen plussalla. Kuva: Tristan Jones/LET

Ruotsin länsirannikon kova tuuli piti pelaajat aisoissa Skaftö Golfklubbin kentällä. Tiia Koivisto oli avauskierroksen paras suomalainen.

Viime viikolla Carnoustiessa käydyssä Women’s Openissa uran parhaan majorinsa pelannut Sanna Nuutinen palasi Ruotsin Skaftössä alkaneessa LET:n kilpailussa takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Hän avasi Didriksons Skaftö Openin tuloksella 71 (+2), joka riittää 18. sijaan.

Nuutisen kierros alkoi navakassa tuulessa tahmeasti, sillä hän teki viidennellä reiällä jo kolmannen boginsa. Tämän jälkeen helsinkiläinen terästäytyi kirjaten vielä kaksi birdieä Skaftö Golfklubbin kentän etuysillä.

Hän siirtyi 14. reiän birdiellään tilanteeseen par, mutta teki hetkeä myöhemmin tuplabogin, joka jäi myös päivän viimeiseksi parista poikenneeksi reikätulokseksi.

Kentällä puhalsi aamusta alkaen navakka tuuli, ja se oli Nuutisen mielestä havaittavissa tulostaululla.

”Löin palloa hyvin näissä olosuhteissa. Muutama lähipelivirhe, jonka vuoksi tulos ei ollut miinuksella”, LET-rankingin kolmonen sanoi. ”Hyvin olen kehittynyt viimeisen vuoden aikana tuulipelaajana. Itse asiassa nautin nykyään tuulessa pelaamisesta: ei tarvitse kovin montaa normaalia golflyöntiä lyödä.”

Paluu tavalliselle ”työmaalle” maistui Nuutiselle kolmen peräkkäisen huipputurnauksen jälkeen.

”Oli hauskaa reissata Matildan (Castren) kanssa muutama viikko, mutta onhan se kiva palata tähän LET-arkeen. Perusduunia, ja tapaa taas paljon tuttuja kavereita. Ei tässä olekaan nähnyt näitä tour-siskoja yli kuukauteen.”

Tiia Koiviston hyökkäykset lyhyillä väylillä tuottivat mukavasti birdiejä. Kuva: Tristan Jones/LET

Tällä viikolla ensimmäisen kerran maailmanlistalla 200 parhaan joukkoon sijalle 197 kiivennyt Nuutinen on 18 reiän jälkeen neljä lyöntiä johtopaikkaa jakavia ruotsalaisamatööri Beatrice Wallinia ja Argentiinan Magdalena Simmermacheria perässä. Yhdeksänteen sijaan matkaa on puolet vähemmän.

Nuutinen on kilpaillut tällä kaudella ahkerasti, sillä meneillään on vajaan 3,5 kuukauden sisällä jo 13. turnaus. Hänellä on ollut toukokuun puolivälin jälkeen vain kolme viikon mittaista taukoa, ja näistäkin yksi sujui Japanissa olympialaisiin valmistautuessa.

Ruotsalaiset hallitsivat ensimmäisenä päivänä hyvin länsirannikon tuulet, sillä top 8:ssa on peräti viisi (Wallin, Annelie Sjöholm, Caroline Hedwall, Ingrid Lindblad ja Linda Wessberg) sinikeltaista. Top 10 on muutenkin pohjoismaalaisväritteinen, Islannin Gudrun Björgvinsdottirin ja Tanskan Nicole Broch Estrupin jakaessa yhdeksättä sijaa.

Suomalaisista parhaiten perjantaina pelasi aiemmin elokuussa ensimmäisen top 10 -sijoituksensa Ladies European Tourilla saavuttanut Tiia Koivisto. Hän käytti kierrokseensa (70) lyönnin verran Nuutista vähemmän, ja on jaetulla 12. tilalla.

”Todella tuulinen päivä tänään, niin eivät osuneet ihan mailavalinnat kohdilleen, josta sitten tuli helppoja bogeja. Lyhyet väylät kuitenkin hyökkäsin, joka tuottikin ihan mukavasti myös birkkuja”, Koivisto sanoi.

Koiviston perjantain saldo oli pitkälti Nuutisen kaltainen: ainoastaan birdiejä hän teki suomalaiskollegaansa yhden enemmän.

Krista Bakker ja Elina Nummenpää jakavat 79. sijaa tuloksellaan 76. Karina Kukkosen (T102) tulos oli 79.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje