Leishman kuskin paikalle Nedbank Golf Challengessa - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Leishman kuskin paikalle Nedbank Golf Challengessa

Marc Leishman lauantaina 18. reiän avauksessaan Gary Player Country Clubin kentällä. Kuva: Getty Images

Marc Leishman (-14) sinetöi kahden birdien lopetuksella johtopaikan ennen Sun Cityssä pelattavan rahakkaan turnauksen finaalikierrosta.

Open Championshipin voiton uusinnassa Zach Johnsonille menettänyt Leishman pelasi lauantaina päivän kovimman (66) tuloksen, ja kiipesi kisan kärkeen lyönnillä ennen Henrik Stensonia.

Ruotsalainen näytti pitkään säilyttävän johtonsa Nedbank Golf Challengessa myös kolmannen kierroksen jälkeen, mutta kaksi bogia kolmen viimeisen reiän jaksossa aiheuttivat muutoksia viime hetken sommitelmiin.

”Huomasin ettei Henrik ollut lopussa aivan parhaimmillaan, joten yritin parhaani mukaan luoda huomiselle mielenkiintoiset lähtökohdat”, ainoana kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä pelannut Leishman sanoi. ”Toivottavasti pystyn myös huomenna hyvään esitykseen, ja saan hänet (Stensonin) tekemään täyden työn rahojensa eteen.”

”Tunnen itseni hyvin rentoutuneeksi, stressistä ei ole huolta. Tietysti haluan voittaa turnauksen, mutta tämä on golfia. Nukun yleisesti ottaen hyvin, toivottavasti näin on myös ensi yönä. Kaiken kaikkiaan peliä on vielä paljon pelaamatta, ja mitä vain voi tapahtua.”

Leishman oli sitä mieltä, että hänen aiemmat kokemuksensa vastaavista tilanteista voivat kantaa sunnuntaina pitkälle.

”Olen jäänyt pari kertaa niukasti kakkoseksi, mutta myös voittaminen on tuttua. Tulen huomenna kentälle täynnä intoa tiedostaen mahdollisuuteni.”

”Tänään oli hyvä päivä, hallitsin viheriöiden nopeudet paljon paremmin. Olin putannut tähän asti hieman säyseästi, mutta sain korjattua asian tänään. Siinä oli suurin ero.”

Jaco Van Zyl (-10) pelaa sunnuntaina kolmannen kierroksen tapaan kisan johtopallossa. Hän kiikaroi turnauksen voittoa ensimmäisenä eteläafrikkalaisena sitten Trevor Immelmanin vuonna 2007. Robert Streb (-9), Branden Grace (-7) ja Bernd Wiesberger (-7) ovat seuraavina.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

  • Mark Leisman says:

    Huippukuvaaja Mrs. Getty Images on ottanut mainion kuvan Marcista. Kuva antaa mahtavan kuvan golfin imagosta huippu-urheiluna. Ei puutu kuin pultsari spanikko sikarin kanssa taustalle venyttelemään, niin ollaan Rion ytimessä. Otan lisää kossua.

  • Ei mitään merkitystä says:

    Saavat luvan tulla yrittämään ketkä tahansa litteävatsaiset lihaskimput. Tie on vapaa. Typerää rääpiä kenenkään ulkoisella olemuksella. Tulokset puhukoot puolestaan.

  • Ovatpa says:

    Tähän saakka on ällötykseen asti luettu kommentteja naisgolfareiden ulkonäöstä, joka on tuntunut olevan tärkeämpää kuin pelitaidot tai menestys ja on myös ollut vähätteleväisyydellään todella raivostuttavaa luettavaa. Nyt nähtävästi saavat Iltapäivälehtien ’urheilukaunottaret’ seuraa ’urheilukomistuksista’, kun ainakin jo yhdelle tuntuu olevan tärkeämpää miestenkin kisassa silmänruoka kuin peli itsessään! Toivottavasti tauti ei kuitenkaan tartu ja tuosta toisestakin päästäisi eroon. (Iltalehti taannoin lainasi KSML:n uutista ja kertoi ’huippuhiihtäjän ja Yle-kaunottaren seurustelevan’, alkuperäinen uutinen sentään kertoi kyseessä olevan YLEn toimittaja)