16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Podcast

Lauri Ruuska osoitti olevansa ET-tason pelaaja, mutta tie sinne on kivinen

Onnistuminen uran ensimmäisessä ET-kisassa antoi Lauri Ruuskalle rutosti itseluottamusta matkalla kohti pysyvää työpaikkaa pääkiertueella.

”Matkaa oli 98 metriä. 50-asteisella wedgellä vähän foren kautta pistin spinnillä sisään ja viimeisillä voimilla tippui reikään.”

Näin kuvaili Lauri Ruuska Himmerlandin 16. reiällä uran ensimmäisen ET-kisan ensimmäisellä kierroksella syntynyttä hole in onea, joka eittämättä oli Ruuskan European Tour -debyytin ikimuistoisin hetki.

”Taisin vuonna 2011 tehdä edellisen ja tämä oli ensimmäinen kilpailussa”, Ruuska kertoi.

Aikaisemmin kyseisellä reiällä on ET-kisoissa ollut palkintona sähköinen, luxus-tason golfauto, mutta Ruuskan kannalta harmittavasti tänä vuonna tuota palkintoa ei ollut.

Holaria tärkeämpää oli kuitenkin se, että Ruuska pystyi pelaamaan tasapainoisen kisan, tekemään kahtena päivänä kisan parhaan tai toiseksi parhaan kierrostuloksen ja sijoittumaan lopputuloksissa 25. sijalle. Se on tiettävästi suomalaisten miespelaajien paras sijoitus debyyttikisassa Euroopan kiertueella koskaan.

”Aika tärkeä kisa tämä oli. Antoi itselle uskoa sen suhteen, missä oma tilanne menee ja että pystyy pärjäämään tuolla. Varsinkin se, että pystyi pelaamaan kaksi kertaa melkein kisan parhaan kierroksen”, Ruuska summasi kisan annin.

”Saa siitä aika paljon virtaa siihen, että on tosiaan mahdollista päästä nopeallakin aikataululla noihin karkeloihin”, hän pohti.

Ruuska on poikkeuksellisen vahva pallonlyöjä, joka piiskaa pelivälinettään pitkälle. Himmerlandin tuulisissa oloissa siitä oli hyötyä. Samalla kisa oli hyvä muistutus siitä, että lyöntipelimuotoisessa kilpailussa ei ole varaa yhteenkään heikompaan kierrokseen, jos mielii taistella paikoista kirkkaimmassa kärjessä.

”Pelin mikään osa-alue ei ollut niin heikko, että sillä ei pärjäisi tuolla. Kaikilla on vahvuudet ja heikkoudet, mutta mikään osa-alue ei niin pahasti brakaa, että en pystyisi pärjäämään. Enemmän kyse on siitä, että toistaa sitä samaa vielä paremmin joka päivä. Heikkojen päivien on oltava parempia. Keskimäärin kuitenkin pärjään kaikilla osa-alueilla”, Ruuska tiivisti.

Taloudellisestikin kisa oli tärkeä, sillä Ruuska ansaitsi siitä palkintorahaa lähes 14 000 euroa. Lentämisen sijaan mies taittoi reissun omalla autolla.

Seuraava askel tiellä kohti Euroopan kiertuetta on pelipaikan vakiinnuttaminen Challenge Tourille. Ruuskalla on suhteellisen hyvä kategoria kiertueelle, joten pelimahdollisuuksia aukeaa useita. Niihin on myös tartuttava hanakasti, sillä kun täyttä pelioikeutta ei ole, ei ole myöskään varmuutta siitä, kuinka paljon paikkoja kisoihin avautuu.

CT:n lisäksi Ruuska urakoi Nordic Leaguessa ja syksyllä hänet nähdään European Tourin karsinnoissa, ellei paikka pääkiertueella aukea jotain muuta väylää pitkin.

Koko Ruuskan haastattelu on kuunneltavissa Golfpisteen tuoreessa podcastissa. Ruuskan lisäksi äänessä on myös Sami Välimäki.

Golfpiste Podcast · #120 – Lauri Ruuskan erinomainen ET-debyytti – ”Kävi mielessä, että onko tämä mahdollistakaan?”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje