26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Lähes parikymmentä suomalaista tulessa CT:llä ja Ecco Tourilla

Jaakko Mäkitalo onnistui hienosti Kenian kisassa, jossa hän pelasi kolme neljästä kierroksesta 68 lyönnillä. Kuva: Getty Images

Challenge Tourilla käynnistellään kautta todenteolla. Kun alkukauden aikana on saatu vietyä loppuun saakka vain kaksi kisatapahtumaa, on kiertueen kalenterissa tuleviksi kuukausiksi merkintä kilpailusta viikoittain elokuun lopulle asti.

Torstaina CT:llä käynnistyy Turkish Airlines Challenge, jossa on mukana peräti kuusi suomalaista: Antti Ahokas, Albert Eckhardt, Teemu Bakker, Roope Kakko, Jaakko Mäkitalo ja Henri Satama.

Suomalaisista kautensa Challenge Tourilla on avannut parhaiten Jaakko Mäkitalo. Hän on kiertueen rahalistalla sijalla 13 kahden pelatun osakilpailun jälkeen. Kenia Openissa Mäkitalo oli upeasti kuudes, Madridissa tuli karsiutuminen.

Madeira Openissa ”Mäkkäri” avasi muiden suomalaisten tavoin vahvasti, mutta joutui pettymään, kun kilpailu lomasaarella päätettiin keskeyttää ja lopulta peruuttaa huonon sään johdosta.

Mäkitalon lisäksi rahoille ovat alkukauden aikana yltäneet Roope Kakko ja Henri Satama. Kiertueen rahalistaa johtaa selkeästi Haydn Porteous.

Euroopan pääkiertueella, European Tourilla pelataan tällä viikolla Mauritiuksella. Torstaina käynnistyvä Mauritius Open kuuluu European Tourin, Asian Tourin sekä Sunshine Tourin kisakalenteriin. Palkintoarvoltaan miljoonan euron kisassa ei ole mukana suomalaisia.

Ecco Tourilla 11 suomalaista

Challenge Tourin lisäksi suomalaiset mittaavat tasoaan sankoin joukoin kuluvalla viikolla pohjoismaisella Ecco Tourilla.

Tanskassa Lyngbygaard Golf Clubilla kisattavassa NorthSide Charity Challengessa sinivalkoinen lippu komeilee peräti 11 kilpailijan nimen perässä.

Mukana palkintoarvoltaan 40 000 euron kisassa ovat Patrick Roos, Tapio Pulkkanen, Jani Hietanen, Miro Veijalainen, Henri Pyykölä, Erik Myllymäki, Niklas Dahlgren, Henri Lahdenperä, Olli Järvi, Winnie Söderholm ja Ville Männistö.

NorthSide Charity Challenge starttaa keskiviikkona ja päättyy perjantaina.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje