17.–24.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][23]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Wikström nousi parhaaksi suomalaiseksi Canberrassa: ”Jotain viimeistelystä jäi puuttumaan”

Niin Wikström kuin Komulainenkin olivat melko tyytyväisiä esitykseensä, vaikka kumpikaan ei saanut itsestään aivan parastaan irti.

Ursula Wikström on sijoittunut parhaana suomalaisena jaetulle 18. sijalle Naisten Euroopan kiertueen Canberra Classic -kilpailussa Australiassa. Wikström pelasi viimeisen kierroksen par-tulokseen (71 lyöntiä) päätettyään kilpailunsa eagleen.

Wikströmin yhteistulos -3 oli 14 lyöntiä heikompi kuin kisan voittaneen Hollannin Anne van Damin. Top 10 -sijoihin eroa jäi neljä lyöntiä.

”Aikamoinen viikko. Tosi vaihtelevaa peliä, ei niin kaukana, mutta jotain jäi viimeistelystä vielä puuttumaan”, Wikström kertoi.

Noora Komulainen (-2) jakoi lyönnin heikommalla yhteistuloksella kilpailussa sijaa 24. Komulainen teki päätöspäivänä tuloksen +2.

”Paljon hyvää, mutta paljon jäi myös parannettavaa. Vähän jäi harmittamaan tämän viimeisen päivän pelit”, kertoi Komulainen.

Sanna Nuutinen tippui viimeisellä kierroksella jakamaan 45:ttä sijaa pelattuaan päätöspäivänä tuloksen 78. Nuutisen kohtaloksi koituivat väylät 17 ja 18, jotka hän pelasi sunnuntaina kuusi yli parin. Krista Bakker jätti kisan kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Kiertue jatkuu Australiassa, kun ensi viikolla pelataan Women’s NSW Open. Sen jälkeen ohjelmassa on Etelä-Afrikka, jonka ainakin Wikström ja Komulainen jättävät väliin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje