Ursula Wikström kiipesi Buick Championshipissä jo kahden lyönnin päähän top 10:stä. Jaakko Mäkitalo on Italian Challenge Tour -kilpailussa viidentenä.
Ursula Wikström (-1) jatkoi nousujohteisia otteitaan Kiinan Shanghaissa pelattavassa Buick Championshipissä. Tuloksen 71 lauantaina pelannut vantaalainen jakaa 15. sijaa ennen päätöskierrosta.
”Tämän päivän kierros pelattiin pro amina, eli jokaisessa ryhmässä oli kaksi ammattilaista ja kaksi amatööriä. Olin yllättynyt, kuinka helppoa oli silti pelata omaa peliä, ja miten he kunnioittivat meidän kilpailuamme”, sanoi asemiaan seitsemän sijaa kohentanut Wikström.
”Puttaaminen oli eiliseen verrattuna vähän off-tilassa. Lisäksi kova tuuli vaikeutti lähestymisiä, enkä saanut palloa riittävän lähelle lippua.”
Avauskierroksen jälkeen Wikström oli vasta sijalla 72, mutta nyt kymmenen joukkoon on matkaa vain kaksi lyöntiä.
”Ei kai tässä oikein muuta voi, kun painaa menemään lyönti kerrallaan.”
Wikströmin tuloskorttiin merkittiin lauantaina kolme birdieä ja kaksi bogi. Väyläosumia tilastoitiin 11 ja viheriöosumia 14. Putteja (32) kertyi kolme enemmän kuin perjantaina.
Kiinan Shanshan Feng ja Korean Na Yeon Choi jakavat edelleen LET:n ohjelmaan kuuluvan kilpailun kärkipaikkaa. Kolmantena, kaksi lyöntiä kärkikaksikon takana, jatkaa USA:n Beth Allen.
Kilpailun toinen suomalainen, Noora Tamminen (+3) löi kolmannella kierroksella tuloksen 74. Hän on tässä vaiheessa sijalla 27.
Mäkitalo viidentenä Montecchia Openissa
Jaakko Mäkitalo (-11) jakaa viidettä sijaa epävakaan sään jälleen keskeyttämässä Padovan CT-turnauksessa. Hän ennätti pelata lauantaina 11 reikää, kunnes pelaajat joutuivat postumaan kentältä ukkosmyrskyn vuoksi.
Mäkitalo oli tuossa vaiheessa kierrostaan viisi alle tehtyään ensimmäisellä (10-18) kenttäpuoliskolla kuusi birdieä ja yhden bogin kentän ensimmäisellä (Mäkitalon 10.) reiällä.
Kisan toinen suomalainen Antti Ahokas (-8) pelasi toisella kierroksella tuloksen 69, ja on sijalla 17.
”Jäi vähän kruisivaihde päälle parien kanssa. Vakionopeudensäädin oli moottoritiellä 120 kilometrin tuntinopeudella ja porukka paineli ohituskaistalta ohi”, Ahokas sanoi.
”Oli kärsivällinen rundi, mutta toisaalta myös kärsimysten rundi. Vähän kauemmaksi jäin lipusta kuin eilen, mutta oli siinä mahdollisuudet tehdä tulosta.”
Golf della Montecchian kentällä käytävän turnauksen kärkipaikkaa jakavat Irlannin Gary Hurley ja Englannin Gary King (-14). Jälkimmäisellä on toiselta kierrokseltaan kuusi reikää pelaamatta.
Toista kierrosta jatketaan sunnuntaiaamuna klo 7.30 paikallista aikaa.