23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista

23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Ursula Wikström iloitsee LET:n kilpailujen määrän kasvusta

Naisten pääkiertueella jaetaan alkavalla kaudella lähes 1,8 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin edellisvuonna. Ursula Wikströmille kausi on jo 14:s.

Ladies European Tour julkisti maanantaina kisaohjelmansa. Majorien, British Openin ja Evian Championshipin lisäksi pelaajille on tarjolla 18 tavallista kisaa, kaksi enemmän kuin 2016.

Maanosan parhaat kohtaavat lisäksi USA:n elokuussa käytävässä Solheim Cupissa valtameren takana.

Palkintosummien kasvu on merkittävää, tavallisissa kisoissa potti on ennakkotiedon mukaan 8,2 miljoonaa euroa, lähes 1,8 miljoonaa enemmän kuin joulukuussa päättyneen vuoden aikana. Merkittävin muutos on Scottish Openin palkintopotin nouseminen yli 1,4 miljoonaan euroon.

Tämä on kaikkien aikojen suurin potti, joka LET:lla on jaettu Euroopassa poislukien nykyiset majorit ( British Open & Evian Championship)

”Suunta on oikea. Etenkin loppukaudella tulee hyviä kisaputkia. Alkuvuosi on edelleen hieman hiljainen”, vuonna 2004 debyyttikautensa pelannut Ursula Wikström kiteyttää ajatuksensa

Mika Wikström oli edelliskaudella vaimonsa caddienä kymmenessä kilpailussa. Kuva: Sami Sarpakunnas.

Kisojen määrässä ei olla lähelläkään huippuvuosia. Kaudella 2008, jolloin Minni Blomqvist-Kakko ja Wikström kävivät unohtumattoman kaksintaistelun Finnnair Mastersin voitosta, tavallisia kisoja oli 27, näiden lisäksi suuren palkintopotin tarjosi World Cup Etelä-Afrikassa. Talin lisäksi Pohjoismaissa pelattiin tuolla kaudella myös Ruotsissa ja Tanskassa. Nykyään lyhin LET:n kisamatka Suomesta suuntautuu joko Keski-Eurooppaan tai Skotlantiin.

Harjoitusleirin kautta Kiinaan

Ursula Wikström oli päättyneen kauden listalla 28:s, ansioita oli reilut 55 000 euroa.

Kun puhe kääntyy uran parhaaseen vuoteen, nostaa ”Unski” esiin kauden 2015 jolloin hän saavutti uransa kuudennen kakkostilan ja oli rahalistan 17:s. Ansioita kertyi yli 93 000 euroa.

”Tulevaan kauteen valmistauduttaessa kehonhuolto ja fysiikkatreeni ovat olleet keskiössä. Vaikka mitään vammaa ei ole, voimaakin on hyvä kehittää, jottei mene paikat rikki.”

”Menestys tulee sitä kautta, että kaikki pelin osa-alueet toimivat moitteetta. Putin osuus on lähes aina ratkaiseva. Pelasin pari vuotta vasen käsi alla. Nyt olen palannut normaaliin käsien asentoon. Haemme valmentajan (Petteri Nykky) kanssa parempaa toistettavuutta ja hyvää rullia puttiin”, Wikström kertoo.

Sanna Nuutinen on toiminut Matti Lindholmin mallioppilaana Golflehden fysiikkasivuilla ja kirjoittanut lehteen sekä golfpiste.com-sivustolle lajin mentaaliharjoittelusta.

Kiertueen ensimmäiseen kisaan Australiassa (9.-12.2) suomalaisista osallistuvat Noora Tamminen ja Sanna Nuutinen. Wikström käynnistää kisailun Kiinassa, Hainanin saarella, maaliskuun toisella puoliskolla.

”Katselen tässä juuri lentoja jonnekin lämpimään. Yksi harjoitusleiri tarvitaan ehdottomasti ennen Aasian matkaa.

Hyökkäysasemissa. Suomalaisten kolmesta LET-voitosta viimeinen on kaudelta 2008.
Krista Bakker, Noora Tamminen, Minea Blomqvist-Kakko ja Ursula Wikström . Kuva: Tristan Jones/LET

Noora Tammisen, Ursula Wikströmin ja Sanna Nuutisen lisäksi vahva kortti on taskussaan myös Minea Blomqvist-Kakolla ja Krista Bakkerilla.

Oona Vartiainen päässee pelaamaan toistakymmentä kisaa, Elina Nummenpään (97.) sekä Linda Henrikssonin (100.) sijoitukset LET:n 2016 listalla antavat osallistumisoikeuden joihinkin kisoihin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje