16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Sanna Nuutinen: ”Onhan se makeeta päästä taas kisaamaan”

Joulukuun karsintafinaalissa korttinsa uusinut Nuutinen pääsee tällä viikolla ensimmäisen kerran tositoimiin LET-kiertueella.

LET:n neljän turnauksen mittainen ”Australian Swing” on takana, ja kiertue vaihtanut maisemaa Etelä-Afrikkaan.

Kauden ensimmäiset kilpailut ovat olleet suomalaisille usein hankalia. Parhaiten Australiassa onnistui Ursula Wikström, joka pääsi jatkoon kahdessa kisassa (42:s ja 27:s) ja karsiutui kerran.

Viime viikolla Coffs Harbour Golf Clubilla käytyyn turnaukseen suomalaisista osallistui vain Elina Nummenpää. Pienen tauon jälkeen kiertueelle palannut tamperelainen ei selvittänyt kisan cut-rajaa.

Neljästä kilpailusta paras kisa suomalaisille oli edellisviikon Ladies Bonville Classic, jossa sekä Wikström, Noora Komulainen että Nummenpää ylsivät viikonlopun kierroksille.

SA Women’s Openissa on kotimaisista pelaajista jälleen hieman erilainen ”kattaus”. Wikströmin seuraksi Cape Towniin ovat matkustaneet kautensa avaavat Tiia Koivisto ja Sanna Nuutinen.

Nuutinen debytoi viime kaudella LET:llä, mutta joutui uusimaan paikkansa kiertueella joulukuun karsintafinaalissa.

”Kausi lähtee käyntiin tällaisella yksittäisellä kisalla, seuraavaa saa taas odotella. Mutta onhan se kaiken kaikkiaan makeeta päästä taas kisaamaan”, hän sanoi.

”Parin viikon hyvä maajoukkueleiri takana, jossa pääsi ulkoiluttamaan svingiä ja tekniikkamuutoksia, joita on taas talvi jumpattu.”

Koivisto jäi karsinnoissa täpärästi ilman korttia, mutta saanee kauden aikana satunnaisia osallistumismahdollisuuksia LET:n pienempiin turnauksiin.

Oli hyvä levätä Australian jälkeen kotona muutama päivä, ja nyt pääsee freshinä vetämään tämän kilpailun.

Wikström teki kesken talven kilpailuputken pienen visiitin kotiin, ja on jälleen ”sorvin ääressä”.

”Harkkarundit on nyt pelattu, ja huomenna on edessä pro-am. Kenttä on melko selkeä puistokenttä, mutta ainakin harkkarundit on ollut kovaa tuulta joka päivä, mikä sitten tekee omat tepposensa peliin”, Wikström kertoi tiistaina.

”Oli hyvä levätä Australian jälkeen kotona muutama päivä, ja nyt pääsee freshinä vetämään tämän kilpailun.”

Westlake Golf Clubilla pelattavassa kilpailussa menestyssuosikin viittaa kantavat muun muassa Ranskan Camille Chevalier, Englannin Florentyna Parker sekä kotiyleisön suosikki Lee-Anne Pace.

Cape Townin kilpailun jälkeen LET:n ohjelmassa tulee reilun kuukauden mittainen tauko. Kausi jatkuu 19. huhtikuuta Marokon turnauksella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)