16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Minea Blomqvist-Kakko ja Ursula Wikström jatkoon Thaimaan LET-turnauksessa

Kaksikko on kisan puolivälissä 8–10 lyöntiä kärjen takana.

Kauden viides LET:n turnaus ei ole toistaiseksi aiheuttanut suuria riemunkiljahduksia suomalaisleirissä. Kuudesta pelaajasta vain kaksi selvitti tiensä kisan jatkokierroksille, parhaana Minea Blomqvist-Kakko (+4), joka löytyy sijalta 33.

Toistamiseen tuloksen 74 pelannut Blomqvist-Kakko teki kierroksellaan avauspäivän tapaan kaksi birdieä ja neljä bogia. Birdiet ovat tulleet yhtä lukuun ottamatta par-viitosilla, joilla hän sortui perjantaina myös kahteen bogiin.

Toisella kierroksella hyvin venynyt Ursula Wikström (+6) on tulosluettelossa 19 pykälää Blomqvist-Kakkoa alempana. Hän oli avauspäivän jälkeen selvästi ennustetun cut-rajan alapuolella, mutta tulos 73 sinetöi hänellekin pääsyn viikonlopun kierroksille.

Wikström ei saanut perjantaina birdietiliään auki, mutta toisaalta hänelle kirjattiin päivän aikana vain yksi bogi.

”Harvoin tulee pelattua kierrosta ilman ainuttakaan birdieä. Tänään niiden tekemiseen olisi ollut paikkoja toisin kun eilen. Vaikeinta tällä hetkellä on tämä kuumuus. Se ei sovi mulle ja peli oli sen vuoksi aikamoista selviytymistä”, Wikström sanoi.

Suomalaiskaksikolla on kärkeen matkaa 8–10 lyöntiä. 10. sijaa jakavat ovat tilanteessa +1, joten kolmannen kierroksen hyvällä esityksellä asemat voivat kohentua reilustikin.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen 12:ntena ollut Oona Vartiainen (+9) käytti toisena päivänä 80 lyöntiä ja putosi kaksi lyöntiä karsintarajan alapuolelle. Myös Krista Bakkerin (+10), Noora Tammisen (+10) ja Sanna Nuutisen (+11) pelit päättyivät kahteen kierrokseen.

Ladies European Thailand Championshipin kärjessä on Meksikon Ana Menendez (-4). 14-vuotias thaimaalainen amatööri Atthaya Thitikul (-3) ja Saksan Karolin Lampert (-2) ovat seuraavina. Ruotsin Frida Gustafsson Spang (-1) jakaa parhaana pohjoismaalaisena neljättä sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje