26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

LET:n suomalaisilla vaikea päivä Australiassa – Bakker ja Wikström puristivat jatkoon

Tulostaso on perjantaina matala kovien sääolosuhteiden johdosta. Suomalaisista parhaan tuloksen teki torstaina tapaan Krista Bakker.

Naisten Euroopan kiertueen Australian Ladies Open -kilpailun toinen pelipäivä oli tuloksellisesti selkeästi avauskierrosta vaisumpi. 140 palaajasta vain seitsemän alitti parin perjantaina. Tulostaso selittyy hyvin pitkälti haastavilla sääolosuhteilla, sillä Australian itärannikolla sade ja tuuli vaikeuttivat pelaamista huomattavasti.

Suomalaisista parhaan kierroksen, 75 lyöntiä (+3), pelasi Krista Bakker. Kierroksen ollessa vielä hieman kesken sijaa 22 tuloksella +2 jakava Bakker on myös paras suomalainen kahden päivän jälkeen.

Jatkokierroksille eteni myös Ursula Wikström, joka teki perjantaina tuloksen 76 (+4). Yhteistuloksella +4 Wikström jakaa kilpailussa sijaa 37.

Kilpailun cut-rajaksi muodostui +7. Sanna Nuutinen (72–80) jäi siitä  lyönnin ja Noora Komulainen (76–77) kahden lyönnin päähän.

Kilpailun johtoon nousi Nuria Iturrios (-8). Espanjalainen teki perjantaina päivän selkeästi parhaan tuloksen 67 (-5). Ensimmäisen päivän jälkeen kisaa johtanut 19-vuotias aussiamatööri Doey Choi on Iturriosista neljän lyönnin päässä pelattuaan perjantaina 17 reikää.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje