26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

LET:n finaaliturnaus päättyi suomalaisten osalta pettymykseen

Ursula Wikström oli kotimaisista pelaajista paras sekä Dubai Ladies Classicissa että kauden 2017 rankingissa.

Emirates Golf Clubilla pelattu naisten Euroopan kiertueen finaalikilpailu ei tarjonnut sinivalkoisille enää avauspäivän jälkeen suuria riemunkiljahduksia.

Lyönnin päässä kärjestä ensimmäisen kierroksen jälkeen olleet Noora Tamminen ja Minea Blomqvist-Kakko putosivat lauantaina jopa turnauksen heikoimmiksi suomalaisiksi.

Neljännellä kierroksella tuloksen 70 pelannut Ursula Wikström (-2) oli jatkoon päässeestä nelikosta kaikkein tasaisin, vaikka 41. sija ei oletettavasti hänenkään mieltään lämmittänyt.

”Ei tänään nyt ollut ihan sellainen päätös kisalle tai kaudelle, mitä oli suunniteltu. Peli oli muuten ihan hyvää, mutta putteri ei oikein lämmennyt viikon aikana ollenkaan. Nyt on edessä joululoma, sen jälkeen alkaakin valmistautuminen jälleen uuteen kauteen”, Wikström sanoi.

Ensi viikolla LET:n karsintafinaaliin matkaava Sanna Nuutinen (par) sijoittui 50:nneksi ja turnauksen 68 lyönnin kierroksella aloittaneet Tamminen ja Blomqvist-Kakko jakoivat 55. sijaa.

Dubai Ladies Classicin paremmuus ratkaistiin uusinnassa USA:n Angel Yinin, Korean In-Kyung Kimin ja Ranskan Celine Herbinin kesken. Yin, 19, sinetöi voiton edukseen toisella playoff-reiällä.

Kilpailun useista Solheim Cup -pelaajista ainoastaan Englannin Charley Hull (T5/-12) mahtui top 10:een.

Angel Yin saavutti Dubaissa ensimmäisen pääkiertuetason voittonsa. Kuva: Getty Images

LET:n rankingin paras suomalainen oli lopulta 32. sijoittunut Ursula Wikström (33 983 euroa). Noora Tamminen (42:s) jäi vantaalaisesta 4878 euron päähän.

Kausi toi kuitenkin tullessaan 13 vuotta kestäneen ammattilaisuran ensimmäiset voitot. Kesäkuussa Wikström oli ykkönen Vihdin Hill Side Golfissa pelatussa LET Access Series -kiertueen kilpailussa ja syyskuussa Vuosaaressa pelatussa Finnish Tourin finaalissa Wikström kukisti uusinnassa Peter Erofejeffin.

Yksi kauden kohokohdista oli myös St Andrewsin Castle Coursella pelatun Women’s British Openin karsintakilpailun voitto, ja sitä kautta ansaittu paikka kauden neljänteen major-turnaukseen.

”Kisoja oli tänä vuonna viimevuotista vähemmän, ja kausi oli muutenkin melko katkonainen, kun touko- ja kesäkuussa ei ollut kisoja ollenkaan. Pelillisesti mentiin viime vuodesta eteenpäin, mutta tulokset eivät pysyneet samassa tahdissa. Nyt vähän huilataan, vietetään joulut ja uudet vuodet. Näillä näkymin kausi alkaa helmikuussa Australiasta, joten homma jatkuu silloin”, Wikström sanoi.

Minea Blomqvist-Kakko (59:s) ylsi täpärästi niiden 60:n pelaajan joukkoon, jotka saivat vahvan kategorian kaudeksi 2017. Krista Bakker (78:s) puolestaan sai rajoitetun kortin pysyttyään top 80:ssa karsiutumisestaan huolimatta.

Sanna Nuutinen oli 109:s ja Elina Nummenpää 111:s.

Rankingin voiton vei Dubaissa 21:nneksi sijoittunut Englannin Georgia Hall (368 934 euroa). Espanjan Carlota Ciganda (160 797 euroa) oli seuraavana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje