26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Krista Bakker jatkoi nousuaan Barcelonassa

Kyky tehdä tulosta heijastuu yhä selvemmin Bakkerin otteissa. Melissa Reid on kärjessä neljän lyönnin karkumatkalla.

Krista Bakker pelasi naisten Euroopan kiertueeseen kuuluvassa Mediterranean Ladies Openissa toistamiseeen kuutoksella alkavan tuloksen, 69. Kokonaistilanteeseen neljä alle siirtynyt turkulainen nousi onnistumisensa myötä tulosluettelossa jaetulle 16. sijalle.

Jouluaattona vuonna 1993 syntynyt Bakker tehtaili kolmannella kierroksella neljä birdieä ja kaksi bogia.

Urallaan kaksi top 10 -sijoitusta pääkiertueella saavuttanut Bakker on alkanut olla yhä tutumpi näky LET:n kisojen tulosluettelojen paremmassa kolmanneksessa. Pelin taso riittää jo kilpailemaan kärkinaisten kanssa, mutta rutiinin puute näkyy vielä tiukassa paikassa.

Bakker oli viime viikolla Marokossa pelatussa Lalla Mereym Cupissa neljäntenä 54 reiän jälkeen, kunnes ote herpaantui finaalikierroksella. Hän joutui tyytymään lopulta 25. sijaan.

Barcelonan turnaus on edennyt Bakkerin osalta erilaista reittiä. Hän on parantanut asemiaan kierros kierrokselta, ja sunnuntain jämäkällä pelillä nousu kymmenen joukkoon on edelleen realistinen.

Tuloksen 71 lyönyt Minea Blomqvist-Kakko (-1) on sijalla 31, lyönnillä paremmaksi kolmannella kierroksella pistänyt Noora Tamminen (par) löytyy seitsemän sijaa alempaa. Ursula Wikström (+4) on 66:ntena.

Sanna Nuutinen ei selviytynyt jatkokierroksille.

Melissa Reid (-14) oli Mediterranean Ladies Openin kolmantena päivänä loistavassa vedossa. Tulos 62 sinetöi englantilaiselle neljän lyönnin etumatkan kovaan nelikkoon: Carlota Ciganda, Florentyna Parker, Azahara Munoz ja Anna Nordqvist.

Nordqvistin ohella pohjoismaalaisista myös toinen ruotsalainen, Jenny Haglund (-8), mahtuu top 10:een.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje