16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Kortin LET:lle saanut Niina Liias: ”Tästä on haaveiltu niin kauan”

Liias päätti Marokkoon lähtiessään olla stressaamatta mistään.

Naisten Euroopan kiertueen karsintafinaalin suuriin yllättäjiin kuulunut Niina Liias oli Marokossa pelatun turnauksen jälkeisenä iltana yhtä hymyä. Merkitsihän upea top 10 -sijoitus sitä, että kategorian 8 saaneella pelaajalla on nyt hallussaan mukavahkon määrän pelimahdollisuuksia tarjoava LET:n kortti.

”Ehdottomasti tämän vuoden paras joululahja, tuntuu todella hyvältä. Tästä on haaveiltu niin kauan ja nyt on yksi unelma saavutettu. Tästä on hyvä jatkaa pienelle tauolle ja aloittaa vuodenvaihteen jälkeen valmistautuminen tulevaa kauteen”, hän sanoi.

Liias yltyi taistelemaan karsintakilpailussa jopa paikasta viiden joukkoon, mikä olisi tiennyt vahvinta mahdollista kategoriaa. Eroa viidennestä sijasta uusineisiin kahteen pelaajaan jäi lopulta vain neljä lyöntiä.

”Pelasin koko viime kauden aika huonosti, niin täytyy myöntää, että hieman olen itsekin yllättynyt. Olen kuitenkin tehnyt kovasti töitä svingin kanssa ja lähipeli on parantunut koko ajan, niin oli vain ajan kysymys milloin palaset loksahtavat kohdalleen.”

Onnistuminen hieman toista viikkoa aiemmin käydyssä esikarsintakilpailussa kohotti sopivasti Liiaksen itseluottamusta karsinnan ylimmällä portaalla.

Pääsin pelaamaan nauttien joka kierroksesta aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.

”Sain hyvän startin esikarsinnoista. Siitä oli helppo jatkaa finaalivaiheeseen, kun tiesi että peli kulkee. Suuri motivaattori oli myös viime kauden osittainen kortti haastajakiertueelle; halusin pelata enemmän ja isompia kisoja ja se tavoite saavutettiin.”

Vanha sanonta, kolmas kerta toden sanoo, osui Kalajoki Golfia edustavan 27-vuotiaan pelaajan kohdalla karsintaruljanssissa nappiin.

”Olin nyt kolmannen kerran karsinnoissa ja kerta kerralta on mennyt paremmin ja paremmin. Molemmat kisakentät olin pelannut jo aikaisempana vuonna, niin tiesin mitä on odotettavissa. Itse kisaan lähdin aika rauhallisin mielin, kun esikarsinta sujui osaltani hyvin.”

Hänen taktiikkansa oli pyrkiä pelaamaan lyönti kerrallaan ja suunnitelma toimi moitteettomasti. Liias päätti myös ennen Marokkoon saapumistaan, ettei aio stressata mistään, oli tilanne mikä tahansa.

”Pääsin pelaamaan nauttien joka kierroksesta aivan eri tavalla kuin aikaisemmin”, kolme vuotta sitten lyöntipelin suomenmestaruuden voittanut Liias iloitsi.

Ilman hyvää puttaamista on vaikea tehdä tulosta, mutta laadukas esitys kaikilla osa-alueilla oli sittenkin hänen tasokkaan suorituksensa kivijalka.

”Puttipeli oli todella hyvää koko ajan ja kovin montaa puttia en missannut. Oikeastaan kaikki sujui hyvin, vaikka mukaan mahtui myös muutama huono lyönti ja pari väärää päätöstä, mutta ei oikeastaan ollut sellaista heikkoa osa-aluetta ollenkaan. Peli oli todella tasaista koko kisan ajan.”

Tulevan kauden hän uskoo olevan hyvin erilainen kuin tänä vuonna. Kilpailumäärää Liias ei osaa vielä arvioida, mutta hänen tarkoituksenaan on pelata kaudella 2019 myös LETAS-turnauksia.

”Totta puhuen en ole vielä kerinnyt ensi kautta ajattelemaan, mutta ensimmäinen tavoite on toki varmistaa pelaamalla kortti seuraavalle kaudelle. Olisi myös hienoa voittaa kisa ensi vuonna.”

Puolitoista vuotta Matti Ojalan valmennuksessa ollut Liias tiedostaa, että joitakin asioita pitää muuttaa ja hioa paremmaksi. Hän aikoo muuttaa myös asumaan Kalajoelta pääkaupunkiseudun tuntumaan vuoden alussa, mikä luonnollisesti helpottaa matkustamista.

”Kalajoki on kuitenkin mukana aina kaikkialla, asuinpa sitten missä päin tahansa.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje