26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Kärki suomalaisilta kaukana Ladies Scottish Openissa

Kisaan viime hetkellä mukaan päässyt Minea Blomqvist-Kakko parsi ensimmäisellä kierroksella kohtalaisen hyvän tuloksen.

Ensimmäistä kertaa LET:n ja LPGA:n yhteiskilpailuna pelattava Ladies Scottish Open jätti kisan suomalaisille parannettavaa toisella kierroksella. Kolmikosta vain Minea Blomqvist-Kakko onnistui pysyttelemään 18 reiän päätteeksi arvioidun karsintarajan (+3) yläpuolella.

Blomqvist-Kakon kierroksen paras hetki osui kahden viimeisen reiän jaksoon, jossa hän tehtaili päivän ainoat birdiensä. Bogeja tuloksen 74 (+2) lyöneelle espoolaiselle kirjattiin neljä.

Hän jakaa Dundonald Links -kentällä pelattavassa kilpailussa 54. sijaa muun muassa Lydia Kon, Brittany Langin ja Catriona Matthewin kanssa.

Ursula Wikström (76) ja Noora Tamminen (77) tarvitsevat perjantaina näillä näkymin tuloksen 73–74, yltääkseen kahdelle jälkimmäiselle kierrokselle.

Kovatasoisen turnauksen kärjessä on tuloksen 65 iskenyt Australian Karrie Webb. USA:n Cristie Kerr (66) on kakkosena.

Korealaiset Inbee Park ja Sei Young Kim sekä USA:n Stacy Lewis ja Thaimaan Pornanong Phatlum olivat loput kuutosella alkavan tuloksen torstaina lyöneet pelaajat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje