26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Elina Nummenpää loistovireessä LET:n karsintafinaalin toisella kierroksella

Myös Tiia Koivisto oli sunnuntaina hyvällä pelipäällä.

Elina Nummenpää oli naisten Euroopan kiertueen karsintafinaalin toisen kierroksen suomalainen valopilkku. Tamperelainen iski sunnuntaina tulostaululle lukemat 66, millä hän jakoi päivän kovinta noteerausta karsintaa johtavan Casey Danielsonin ja kolmatta sijaa jakavan Ainil Bakarin kanssa.

Palm Golfin kentällä Danielsonin ja Bakarin tavoin pelannut Nummenpää (-5) nousi loistavan esityksensä ansiosta jaetulle viidennelle sijalle. Kohennusta avauskierrokseen nähden kertyi peräti 50 pykälää.

Myös Tiia Koivisto kuului sunnuntain onnistujiin. Amelkis Golf Clubin kenttää kiertänyt pelaaja löi tuloksen 68, ja harppasi sijalle T22 muun muassa Sanna Nuutisen seuraksi. Jälkimmäisen tulos Amelkisilla oli 72. Molemmat ovat niiden pelaajien joukossa, jotka ovat tässä vaiheessa kiinni viimeisissä (top 25) LET:n korteissa.

Oona Vartiaisen (+1/T53) ja Jenna Mäihäniemen (+2/T61) käyrä oli toisella kierroksella laskusuuntainen. 70. sijaa jakavat Niina Liias ja Leena Makkonen kohentelivat asemiaan jatkopaikkaa ajatellen, Linda Henrikssonin (+7/T92) on sen sijaan saatava maanantaina ryhtiä otteisiinsa, jotta kiriminen viidennelle kierrokselle pääsevien joukkoon ei käy liian työlääksi.

USA:n Danielsonilla (-11) on kärjessä lyönnin johto 16-vuotiaseen ruotsalaisamatööriin Julia Engströmiin. Hänen ja Nummenpään ohella pohjoismaalaisista kymmenen joukkoon mahtuvat niin ikään amatööristatuksella pelaavat Norjan Karoline Lund (-4/T9) ja Celine Borge (-4/T9).

LET:n karsintafinaalissa on mukana 106 pelaajaa. Kilpailijat pelaavat aluksi kaksi kierrosta kummallakin karsintakentällä, kunnes 60 parasta ja samaan tulokseen yltävät etenevät viidennelle kierrokselle. Sen näyttämönä toimii Palm Golf Ourika.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje