16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Elina Nummenpää: ”Oli hyvä fiilis upottaa se putti, ja kävellä klubille”

Uusinnassa kortin LET-kiertueelle varmistanut Nummenpää katsoi karsintafinaalin aikana ensimmäisen kerran tulostaululle vasta päätösviheriöllä.    

Ladies European Tourin karsintafinaali sujui suomalaisittain myönteisissä merkeissä, kun kilpailussa mukana olleista karsijoista kaksi sai kortin pääkiertueelle. Mutta siinä missä Niina Liias ylitti ”riman” tyylipuhtaasti, oli Elina Nummenpään pääsy 25:n joukkoon sitäkin vaativamman työn takana.

Kun strategisen rajan tuntumassa kuusi pelaajaa päätyi tulokseen -3, oli yksi kilpailija pudotettava joukosta uusinnan kautta. Tämä kohtalo osui Englannin Rochelle Morrisin kohdalle.

”Viimeiseen päivään otin hetkessä pysymisen lisäksi tavoitteeksi nauttia niin paljon, että haluan koko ajan uuden reiän ja uuden mahdollisuuden birdieen ja nousuun tuloslistalla. Näin ollen maali tulisi vastaan sellaisessa tunteessa, että ’joko se on ohi?’, eikä niinkään loppua jännittäen”, Nummenpää sanoi.

Hän totesi, että mietteet kilpailun alla olivat muutenkin enemmän henkisiä, kuin teknisiä tai tuloksellisia.

”Peli oli kyllä aika stediä kaikki viisi päivää. Toki olisin halunnut saada parempia kierrostuloksia, mutta se olisi edellyttänyt lämpimämpää putteria.”

Puttipeli koheni turnauksen edetessä, ja kaikkein tärkeimmän birdiensä Nummenpää teki kentän viimeisellä (par 5) reiällä. Viheriölle kävellessään hän katsoi ensimmäisen kerran tulostaululle koko kilpailun aikana.

Kaikki se jännitys mitä edelleen koen kisa-aamuina ja ykköstiillä on mahtavaa ja se antaa ihan hirveästi.

”Huomasin rajan olevan siinä kohtaa -2. Arvelin kuitenkin, että se voisi nousta -3:een. Chippi jännitti, mutta halusin vaan pallon reikään. Birdieputti oli helppo − alle metrin mittainen − mutta se oli upotettava. Täytyy silti myöntää, että kun viimeinen putti oli reiässä, ei tullut mieleen, että vielä saattaisi olla uusintakin edessä.”

Nummenpää joutui suorittamaan lämmittelyt ja latautumisen uudelleen. 35-vuotiaan tamperelaisen ei kuitenkaan tarvinnut jännittää omaa tilannettaan pitkään, sillä hän kaikkosi uusijoiden joukosta tehtyään birdien ensimmäisellä uusintareiällä.

”Olihan se hyvä fiilis upottaa se putti ja kävellä klubille. Upea kisareissu täynnä tunteita ja fiiliksiä, mitä en voi saada mistään muualta tekemällä mitään muuta. Kaikki se jännitys mitä edelleen koen kisa-aamuina ja ykköstiillä on mahtavaa ja se antaa ihan hirveästi.”

Aura Golfin kasvatin suunnitelmat tulevan pelivuoden osalta ovat vielä keskeneräisiä, mutta hän todennäköisesti tekee alkukaudesta visiitin USA:n kakkoskiertueelle Symetra Tourille.

”Kauden LET-kiertueella aloitan keväällä Marokossa. Nyt kuitenkin pidän pari viikkoa huilia golfista, ja sitten lähden mahdollisesti jonnekin nurmelle.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje