16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
LET Access Series

Nuutinen neljäs Norjassa

Avauspäivän jälkeen Drøbak Ladies Openia johtanut helsinkiläinen jäi voiton vieneestä Maria Parrasta kolmen lyönnin päähän.

Sanna Nuutinen (-5) onnistui mainiosti Norjan Drøbakissa käydyssä LETAS-kiertueen turnauksessa. Koko joukon kärjessä 18 reiän jälkeen ollut Keimola Golfin pelaaja koki toisella kierroksella hieman takapakkia, mutta sai lauantaina uudelleen juonen päästä kiinni.

Tuloksen 68 lyönyt Nuutinen ei kuitenkaan pystynyt kohentamaan toisen päivän jälkeisiä asemiaan, ja sijoittui lopulta neljänneksi.

Nuutisen kolmannen päivän tuloskorttiin kirjattiin kolme birdieä ja yksi bogi.

Drøbak Ladies Openin voiton vei Englannn Charlotte Thompsonin uusinnassa kukistanut espanjalaisamatööri Maria Parra. He päätyivät kolmen kierroksen kilpailussa tulokseen 202 (-8).

Itävallan Sarah Schöber (-7) oli kolmas. Tanskan Daisy Nielsen jakoi Nuutisen kanssa neljättä sijaa. Elina Nummepää (+6) sijoittui 38. Muut suomalaiset karsiutuivat finaalikierrokselta.

Voitto oli haastajakiertueen rankingin ykkösenä olevalle Parralle jo toinen tänä vuonna. Nuutinen on rankingissa sijalla seitsemän, kun viisi parasta saa kauden päätteeksi kortin LET-kiertueelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje