26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
LET Access Series

Linda Henriksson päivän kovimmilla tuloksella voittotaisteluun

LETAS-kiertueelta uutta vauhtia uralleen hakeva Henriksson on kolmantena ennen VP Bank Ladies Openin finaalikierrosta.

Englantilaisen Cloe Frankishin ohella toisen kierroksen kovimman tuloksen (68) lyönyt LindaHenriksson (-4) kiipesi Sveitsin Gamsissa pelattavan LETAS-turnauksen kärkikahinoihin. Hän jakaa kisassa 36 reiän jälkeen kolmatta sijaa kolmen muun pelaajan kanssa.

Perjantain urakkansa 10. tiiltä aloittanut Henriksson oli kierrostaan viiden reiän jälkeen tilanteessa kaksi yli, mutta siihen virheet jäivätkin. Hän nousi 11. reiällä (kentän kakkonen) tekemänsä toisen birdien ansiosta tilanteeseen par, ja laittoi kohta lisää höyryä pönttöön.

Viime kauden päätteeksi vaille kunnon kategoriaa naisten Euroopan kiertueella jäänyt Henriksson teki kierroksen viimeisen kolmanneksen jaksossa vielä kaksi kahden peräkkäisen birdien sarjaa, ja nousi kohinalla turnauksen voittokamppailuun.

Gams-Werdenberg Golf Clubin kentällä pelattavaa kisaa johtaa Englannin Meghan Maclaren, jota Henriksson on kaksi lyöntiä perässä. Saksan Karolin Lampert (-5) on toisena.

Myös Tiia Koivisto (+2) eteni kahden lyönnin turvin finaalikierrokselle.

Sanna Nuutisen (+4), Leena Makkosen (+8), Oona Vartiaisen (+12) ja Marika Vossin (+16) kohtaloksi koitui karsiutuminen.

Henriksson starttaa kisan päätöskierrokselle kello 11.17 Suomen aikaa, seuranaan Ruotsin JennyHaglund ja Espanjan Marta Silva (-4).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)