16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Kun olympiakultaa voittaneen Nelly Kordan syke kävi Tokiossa korkeimmillaan, kilpailu oli ollut jo pitkään ohitse

Nelly Korda syke nousi huippulukemiinsa vasta palkintopallilla. Kuva Getty Images

Maailmanlistan ykköspelaaja mittaa sykettään yötä päivää.

Nelly Korda ei juuri näytä tunteitaan ulospäin. Vaikka hän onkin kentällä syvästi tunteva, hän ei kuulu pelaajiin, jotka antavat kilpailun aikana tunteidensa räiskyä. Jopa voittaessaan – Korda on ottanut kuusi ykköstilaa LPGA Tourilla ja olympiakultaa Tokiossa – Kordan tuuletukset ovat varautuneita muihin voittajiin verrattuina.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän olisi voiton hetkillä kylmän viileä. Kordan käyttämän WHOOP-sykevyön data todistaa, kuinka paljon olympiakullan voittaminen hänelle todella merkitsi.

Vyö, joka Kordalla on yllään yötä päivä, myös golfkentällä ja nukkuessa, mittaa häneltä sykettä, rasitusta ja palautumista. WHOOP analysoi olympiaturnauksen päätöskierroksen aikana kertyneen datan ja havaitsi, ettei hänen sykkeensä suinkaan ollut korkeimmillaan silloin, kun hän upotti voittoputtinsa, tai kun hän teki seitsemännellä reiällä tuplabogin ja menetti kahden lyönnin johtonsa kahden muun pelaajan noustua hänen rinnalleen. Hetki, jolloin Kordan sydän löi kiivaimmillaan, oli, kun hän nousi palkintokorokkeelle ottamaan vastaan kultamitaliaan.

Voittoputin upotessa Nelly Kordan syke oli 142, minuuttia myöhemmin 154.

Päätöskierroksen aikana hänen sykkeensä nousi korkeimmillaan 154 iskuun minuutissa (toim. huom: vasta minuutti viimeisen putin jälkeen), mikä on linjassa hänen maksimisykkeen keskiarvonsa (155) kanssa tällä kaudella. Seisoessaan podiumilla hänen sykkeensä kuitenkin nousi 172:een.

Nelly Kordalta ei voittojen hetkillä ehkä irtoa kovimpia nyrkkituuletuksia, mutta syketason kova nousu palkintojenjakoseremoniassa osoittaa, kuinka syvästi hän voittonsa hetkellä todella tunsi.

Lue seuraavaksi: Nelly Korda voittoon olympiatrillerissä – Castren ja Nuutinen alittivat Suomen olympiaennätyksen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje