Maailman parhaat golfin pelaajat ovat kokoontuneet Tacoman ulkopuolella, Washingtonissa pelattavaan U.S. Openiin. Kauden toisen major-turnauksen viimevuotista voittoa puolustaa Martin Kaymer.
Ennakkokaavailujen mukaan torstaina käynnistyvästä kisasta odotetaan yhtä kaikkien aikojen haasteellisinta U.S. Openia. Yhdysvaltain golfliitto on keulahahmonsa Mike Davisin johdolla asettanut ykköstavoitteekseen tehdä maan lippulaivaturnauksesta todellisen testin lajin megatähdille. Kaikki merkit viittaavat siihen, että USGA on osunut valinnassaan napakymppiin. Chambers Bay Golf Clubin kentällä ei peruspelillä ole luvassa menestystä…
Robert Trent Jones Jr:n suunnittelutoimiston luomusta on mahdollisuus venyttää aina 7224 metrin pituiseksi areenaksi. Näillä näkymin USGA ei aio peluuttaa kenttää maksimimitoilla, mutta kisan aikana monen väylän luonne muuttuu täysin lyöntipaikkojen mahdollistaman pelivaran vuoksi. Yksi konkreettisimmista esimerkeistä liittyy ensimmäisen ja viimeiseen reikään, joita pelataan vuoropäivinä joko par-nelosena tai par-viitosena. Kentän par pysyy kuitenkin koko kisan ajan 70:ssä.
Menestyjiltä vaaditaan tällä viikolla sopiva sekoitus voimaa, pallolyöjän ominaisuuksia, luovuutta viheriöiden ympäristössä ja kykyä ”neuvotella” kahdeksanvuotiaan links-kentän kanssa. Tiedossa on melkoinen all around –testi, mikä tekee Chambers Bayn kisasta koko vuoden vaativamman turnauksen.
Martin Kaymer juhli vuoden 2014 U.S. Openin voittoa Pinehurstissa. Saksalainen saavutti uransa toisen major-tittelin ylivoimaisen esityksen jälkeen, johtamalla kisaa ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Eroa toista sijaa jakaneisiin Erik Comptoniin ja Rickie Fowleriin kertyi peräti kahdeksan lyöntiä. Vain nämä kolme pelaajaa pystyivät alittamaan parin lopputuloksellaan. Yleisten arvioiden mukaan kuka tahansa miinusmerkin 72 reiän saldonsa eteen saava pelaaja nostelee kisan päätyttyä pokaalia päänsä yläpuolella.
Kisan kautta aikain kolmanneksi nuorin pelaaja, Cole Hammer, 15, harjoitteli tiistaina Jordan Spiethin kanssa. Kuva: Getty Images
Mikäli Kaymer pystyisi uusimaan viimevuotisen temppunsa, tulisi hänestä ensimmäinen kaksi peräkkäistä U.S. Openia voittanut pelaaja sitten Curtis Strangen (1989). Kaymer ei kuitenkaan lukeudu kuntopuntarinsa perusteella kisan suurimpiin menestyssuosikkeihin, tästä käy osoituksena mm. karsiutuminen Irish Openissa.
Myös vuoden 2011 U.S. Open –sankarin Rory McIlroyn peli on ollut alkukesästä hieman tuuliajolla; hän missasi cut’in peräkkäisinä viikkoina Wentworthissa ja Irlannin avoimissa. Maailmanlistan ykkönen ei ole kuitenkaan huolissaan peliään vaivaavasta suvantovaiheesta.
”En ole paljon miettinyt jälkeenpäin niitä kahta turnausta”, McIlroy sanoi. ”Keskityn vain siihen, miten tekisin asiat oikein. Ne kaksi kisaa menevät osittain väsymyksen piikkiin.”
Mastersin ykkönen Jordan Spieth on esittänyt kevyen notkahduksen jälkeen jämäkkää peliä. FedExCupin johdossa oleva nuorukainen oli Colonialilla toinen ja Memorial Tournamentissa kolmas. Spieth uhkui alkuviikolla vahvaa itseluottamusta.
”Minulla on tilaisuus tehdä historiaa”, hän sanoi. ”Grand Slamia ei voi saavuttaa, ellei voita Mastersia ensin. Olen ainoa, jolla on siihen vielä tänä vuonna mahdollisuus.”
Myös Phil Mickelson nosti osakkeitaan hyvän päätöskierroksensa ansiosta St. Jude Classicissa. Viisinkertainen major-voittaja on sijoittunut U.S. Openissa kuusi kertaa kakkoseksi, eikä luonnollisesti janoa urallaan enää mitään muuta niin paljon kuin ainoata puuttuvaa major-titteliä. Chambers Bay saattaa olla links-golfiin kiintyneelle Mickelsonille otollinen kenttä, mutta ylikierroksilla käyvä voitonjano ei helpota asiaa.
Phil Mickelsonin nimikirjoitukset ovat kuumaa tavaraa. ”Leftylle” U.S. Openin voitto olisi kaikki kaikessa. Kuva: Getty Images
U.S. Openin kolme kertaa voittanut ja World Rankingilla sijalle 195 valahtanutta Tiger Woodsia ei odoteta kisan kärkipäähän. Woodsin peli on ollut pitkin vuotta pahasti tuuliajolla, vaikka Augustassa sujui varsin tasapainoisesti. Syöksykierre on jatkunut Mastersin jälkeen, ja Woods pelasi edellisessä kisassaan, Memorialissa, surkeimman kierroksensa (85) ammattilaisena.
Voittajaehdokkaista McIlroy ja Spieth ovat muiden yläpuolella. Tarkkailtavien listalle pääsevät myös HidekiMatsuyama, Bubba Watson, Brooks Koepka, Billy Horschel ja eurooppalaisten musta hevonen, Tommy Fleetwood.
Matsuyama on pallonlyöjänä tämän päivän pelaajien aatelia, ja tällä ominaisuudella on kysyntää Chambers Bayssa. Kisojen kärkipäässä usein viihtyvästä Matsuyamasta voisi hyvinkin tulla sunnuntaina ensimmäinen japanilainen major-voittaja. Watson ei ole viime aikoina liiemmin kilpaillut, mutta on tunnetusti isojen turnausten pelaaja. Luovuus on 115. U.S. Openin kisa-areenalla tärkeässä asemassa, ja sitä ei hänellä ole pulaa.
Koepka oli viime viikolla kolmas PGA Tourilla, ja tämä vahvarakenteinen pelaaja on omimillaan Chambers Bayn tyyppisellä kentällä. FedExCupin voittoa puolustava Horschel on sijoittunut neljästi peräkkäin 20:n joukkoon. St. Jude Classicin kahdeksas tila saattaa vielä jalostua U.S. Openissa isoon menestykseen.
Sääennuste lupaa tällä viikolla kuivaa säätä Tacoman seudulle, mikä on USGA:n kentänvirittäjille varmasti mieleinen tieto. Kasteluvesien kanssa aiotaan olla kitsaita myös pelipäivinä.
Eurooppalaisia on kisassa 36, heistä 22 tulee Brittein saarilta. Ruotsalaisia ja tanskalaisia löytyy osallistujaluettelosta molempia kaksi.
Lähde: USGA
Marko Kuivasaari