26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kovia nousuja ja viime hetken sulamisia – ET-kortin säilyttämisestä käytiin ankara taistelu

Steven Brown teki sunnuntaina ison yllätyksen otettuaan upean voiton ja pelastettuaan samalla jo karsintoihin "tuomittuna" ET-korttinsa. Kuva: Getty Images

Tasapainoilu rankingin ”korttirajalla” ohjaili pelaajien tunteita laidasta laitaan.

Viikonvaihteessa pelatussa Portugal Mastersissa käytiin kiivasta taistelua paitsi isosta menestyksestä, myös ET-kortin säilyttämisestä kaudeksi 2020. Tälläkään kertaa ei vältytty draamalta.

ET:n kortin uusii vuosittain varmuudella 110 pelaajaa, mutta tällä kaudella rankingissa sijalle 115 päätynyt vältti kiertueen sääntöjen vuoksi viimeisenä raastavan karsintaturnauksen. Neljä pelaajaa kampesi Vilamouran turnauksessa itsensä 115:n joukkoon, kun taas ennen kisaa viivan yläpuolella olleista viisi menetti otteensa kortista. Heidän tiensä vie marraskuun puolivälissä alkavaan karsintafinaaliin.

Portugalissa voiton otti Steven Brown, joka nousi sijalta 150 kiinni korttiin. Myös toiseksi sijoittuneet eteläafrikkalaiset Brandon Stone ja Justin Walters olivat 115 huonommalla puolella ennen viimeistä kisaa. Stone oli rankingissa sijalla 148 ja Walters sijalla 121. Stonella putoamisuhkaa ei kuitenkaan ollut, koska taskussa on vuoden 2018 Scottish Openin voiton myötä kahden vuoden pelioikeus kiertueelle.

Neljänneksi sijoittunut Ranskan Adrien Saddier nousi 26 sijaa, mutta jäi parin lyönnin päähän kortista ensi kaudelle. Kuudenneksi sijoittunut Etelä-Korean Jeunghun Wang puolestaan nousi kuiville viivan väärältä puolelta. Viimeisen kisan varaan jäi myös kahdeksanneksi sijoittuneen Oliver Fisherin kortti tulevaksi kaudeksi.

Taistelu pelioikeuksista oli totutun tiukkaa. Kuvankaappaus European Tourin sivuilta.

Ennen Portugalin tärkeää päätöskisaa viivan yläpuolella olleista pelaajista Clement Sordet (113.) ja Lee Slattery (115.) ajautuivat karsintafinaaliin missattuaan cutin. Sama osoite on niin ikään karsiutumisen kokeneella Paul Dunnella (118.).

Putoajista Andres Romero oli sijalla 116. ennen viikonvaihteen kisaa, mutta argentiinalainen vauhditti omaa kohtaloaan jäämällä Portugalista yllättäen pois.

Kaikkein lähimmäs kortin uusimista jäi Chilen Hugo Leon, jonka ansiokas loppukiri olisi vaatinut lyönnin verran paremman tuloksen. Leon oli ennen Portugalin kisaa pelatuissa Ranskan avoimissa kahdeksas, mutta päätöskilpailun 21:s sija ei riittänyt kortin uusimiseen.

Hugo Leon ehti jo tuulettaa pelioikeutensa varmistumista huomatakseen sen myöhemmin turhaksi. Getty Images.

Leonin kohtalo jäi kilpailun voittaneen Steven Brownin edesottamusten varaan. Päätösväylällä tärkeää par-puttia tuulettanut Leon ehti olla hetken kortin syrjässä kiinni, mutta Brownin horjumaton peli sisääntulossa sinetöi hänen kohtalonsa.

Portugal Mastersin avauspäivänä 63 lyönnin tuloksen pelannut Louis De Jager hyytyi lopulta 14:nneksi ja jäi rankingissa sijalle 123.

Karsintoihin lähtevät nimekkäästä kaartista niin ikään muun muassa Ruotsin Niklas Lemke, Espanjan Gonzalo Fernandez-Castaño sekä walesilaiset Bradley Dredge ja Jamie Donaldson. Etenkin Donaldsonin konttaaminen on yllätys, sillä hän oli vielä vuonna 2014 rankingin neljäs ja vuotta aiemmin viides tienaten näiden kahden kauden aikana yli 5,2 miljoonaa euroa palkintorahaa.

Maailmanlistalla parhaimmillaan sijalla 23 ollut Donaldson pääsi kaksi vuotta sitten pälkähästä saalistamalla viimeisten joukossa korttiin oikeuttavat puuttuvat pisteet Valdrerrama Mastersissa. Tätä Ryder Cupissakin esiintynyt pelaaja juhlisti kävelemällä vaatteet päällä uima-altaaseen.

Muita karsintoihin joutuneita ET-voittajia:

Jens Dantorp, SWE
S.S.P. Chawrasia, IND
Raphael Jacquelin, FRA
Trevor Immelman, RSA
Marcel Siem, GER
Marc Warren, SCO
David Howell, ENG
Matteo Manassero, ITA

Juttua päivitetty kello 9.14 Brandon Stonen osalta.

Mutkikas ”sijoitusleikki” sinetöi Hugo Leonin kohtalon

Kun alle kuusi kilpailua (pois lukien majorit ja WGC-kisat) ET:llä tilastoineet Jon Rahm ja Patrick Reed sekä kiertueen neljä sivujäsentä Tony Finau, Billy Horschel, Aaron Wise ja Min Woo Lee poistettiin Portugal Mastersin alla rankingissa 110:n joukosta, muodostui viimeiseksi kortin uusintaan oikeuttavaksi sijaksi 116.

Tämän myötä sivujäsen Abraham Ancer kiipesi listalla korttirajan paremmalle puolelle, mutta meksikolainen putosi turnauksen sivuuttaneena lopulta sijalle 120.

Kisassa mukana olleella ja 63:nneksi sijoittuneella Min Woo Leellä olisi sen sijaan ollut lyönnin verran paremmalla tuloksella mahdollisuus sijoittua rankingissa 115:n joukkoon eli paitsi säilyttää oma korttinsa, myös auttaa yhtä lisäpelaajaa – tässä tapauksessa Hugo Leonia – pitämään pelioikeutensa.

Lee putosi listalla sijalle 117 ja tuli samalla vieneeksi Leonilta viimeisenkin oljenkorren suorasta ”sarjapaikan” säilyttämisestä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    sakali79 says:

    Muuten hyvä artikkeli, mutta voisiko toimituksellisissa artikkeleissa lopettaa puhumisen ”ET-korteista” ja kirjoittaa täsmällisemmin mistä on kyse. 115 ensimmäistä saavuttaa tietyn ”kategorian” joka oikeuttaa tiettyihin kisoihin. Voittajilla yms on omat katergoriat, jotka kestävät tietyn ajan jne.

    Sami Sarpakunnas says:

    Hei. Kiitos palautteesta. Eri kategorioiden esillenostaminen tässä jutussa olisi mutkistanut asian käsittelemistä melkoisesti. Kategoriat ovat viidakko, joihin pitää perehtyä ihan omassa jutussa perustellisesti. Olennaista tässä artikkelissa on se, säilyttikö pelaaja pelioikeutensa kiertueella vai ei. Siksi kategorioita ei käsitellä jutussa. Otamme juttuvinkin kuitenkin kiitollisena vastaan.