16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Presidents Cup

Kotijoukkue iski USA:lle luun kurkkuun – ”kansainväliset" Presidents Cupissa kolmen pisteen johtoon

Kansainvälisen joukkueen kapteenistolla riitti torstaina ilonaiheita. Kuva: Getty Images

Ensimmäisen session voitto kohensi huomattavasti Team Internationalin mahdollisuuksia Melbournessa.

USA:n Presidents Cup -joukkue lähti selvänä ennakkosuosikkina torstaina Melbournessa käynnistyneeseen haasteotteluun. Kotijoukkue oli tavallaan pienen pakkovoiton raossa jo avauspäivänä, sillä nelipallossa niskalenkin saadessaan USA olisi saattanut mennä menojaan.

Nyt kävi toisin, ja juuri niin kuin vieraiden leirissä pelättiin. Tiger Woods ja Justin Thomas toivat vielä ensimmäisessä kamppailussa puhtaan voiton USA:lle, mutta sen jälkeen vaihtui ääni kellossa. Team International käänsi kaikki tiukatkin matsit edukseen, ja nosti silmissä osakkeitaan koko nelipäiväisen Cupin näkökulmasta lähtemällä 4–1-johdossa perjantain foursome-osuudelle.

Ensimmäisessä, vieraille numeroin 4/3 päättynyt ottelu oli Tiger Woodsin näytöstä tehtyään 15 reiän jaksossa kuusi birdieä. Pelikumppani Justin Thomas ei puolestaan saanut mitään erityistä aikaan, mutta se ei yhdysvaltalaisten – tai Woodsin – menoa haitannut.

Joaquin Niemann-Marc Leishman olivat jo etuysin puolivälin jälkeen tilanteessa 3 down, kun Tiger laittoi tyylikkäästi chipin sisään viidennellä reiällä. He voittivat kaksi seuraavaa, kunnes Woods painoi ratkaisevasti lisää kaasua sisääntulon puolella.

Adam Hadwinin ja Sungjae Imin 1 up -voitto Xander Schauffelesta ja Patrick Cantlaysta oli kotijoukkueelle kenties päivän tärkein haasteottelun kulun kannalta. Matsi oli torstain tasaisin, sillä missään vaiheessa kumpikaan joukkue ei ollut vastustaajaa yhtä reikää enempää karussa. Ratkaiseva käänne tapahtui 16. reiällä yhdysvaltalaisten sorruttua bogiin.

Edes Tiger Woods taistelutahto ei pelastanut yhdysvaltalaisia ensimmäisen session selvältä tappiolta. Kuva: Getty Images

Ottelu Adam Scott-Ben An vs. Bryson DeChambeau-Tony Finau oli ympäripyöreä, kunnes ysillä tullut birdie vei ensin mainitut 2 up -johtoon. Jenkit pyristelivät taistossa mukana Finaun tehtyä birdien toisen kolmanneksen viimeisellä, mutta seuraavalla tullut bogi oli kohtalokas. Tämän jälkeen Scott ja An eivät antaneen vieraille siimaa ottaen pisteen numeroin 2/1.

Päivän tiukimpiin kamppailuihin lukeutuneessa ottelussa numero 3, Patrick Reed ja Webb Simpson tulivat tasoihin ensin mainitun tehtyä birdien Royal Melbourne Golf Clubin kentän 16. reiällä. Hideki Matsuyama, pelikumppaninaan C.T. Pan, rankaisi vastustajiaan kuitenkin heti seuraavalla laitettuaan lähes kahdeksanmetrisen birdie-putin kuppiin.

Tämä oli päivän viimeinen matsi kentällä, ja sinetöi kansainvälisten 4–1-johdon haasteottelussa.

Edellistä kamppailua aikaisemmin alkaneesta Abraham Ancer-Louis Oosthuizen vs. Dustin Johnson-Webb Simpson -ottelusta olisi saattanut povata tasaista vääntöä, mutta kansainväliset olivat viiden reiän jälkeen jo tilanteessa 4 up. Vastustajan voimakaksikon esitys jäi latteaksi ja värittömäksi, mikä näkyi tulostaululla 4/3-lukemien muodossa.

Yhdysvaltalaisten näyttävin suoritus osui 11. reiälle (par 4), missä Johnson iski draivinsa alle metrin päähän reiästä. Samalla notkahti vastustajan selkäranka, kun DJ ei onnistunut upottamaan helppoa eagle-puttia, eikä supistamaan Ancerin ja Oostuhuizenin johtoa tilanteeseen 2 down.

Perjantain foursome-otteluparit:

Louis Oosthuizen/Adam Scott vs. Dustin Johnson/Matt Kuchar
Adam Hadwin/Joaquin Niemann vs. Xander Schauffele/Patrick Cantlay
Marc Leishman/Abraham Ancer vs. Webb Simpson/Patrick Reed
Ben An/Hideki Matsuyama vs. Justin Thomas/Tiger Woods
Sungjae Im/Cameron Smith vs. Rickie Fowler/Gary Woodland

Kaikki 13. Presidents Cupin kisatapahtumat televisioidaan suorina lähetyksinä C Morella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje