16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Koronaviruskaan ei nujertanut nousukuntoista Spiethiä – avauskierros huipentui 17-metriseen eagle-puttiin

Jordan Spieth tunsi itsensä hermostuneeksi ennen Texasin kisan avauskierrosta. Ykkösen birdie vapautti tunnelman, ja hän iski tauluun todellisen huipputuloksen. Kuva: Getty Images

Jordan Spiethin paras sijoitus kotikaupungin turnauksessa on kaudelta 2010, jolloin hän oli 16-vuotias amatööri.

Mistä Jordan Spieth on tullut tunnetuksi? Muun maussa lyömällä avauksensa väylälle, ja silloin kun se ei ole onnistunut, valikoimasta on tarvittaessa löytynyt ihmelyönti, joka on pelastanut hänet hankalammastakin paikasta raffissa.

Usein häneltä on nähty myös hehtaarimaisia onnistumisia viheriöillä, kuten torstaina AT&T Byron Nelson -kilpailun ensimmäisen kierroksen 18. reiällä, missä eagle-putti löysi oikeaan osoitteeseen noin 17 metrin etäisyydeltä.

Se takasi hänelle tuloksen 63 (-9), mikä oikeuttaa TPC Craig Ranch -kentällä jaettuun kärkipaikkaan J.J. Spaunin kanssa.

Spiethin oli tarkoitus viettää Masters Tournamentin jälkeen kahden viikon tauko ja palata takaisin kisoihin Valspar Championshipissä. Hänellä todettiin kuitenkin koronavirustartunta ja suunniteltu tauko venyi tuplasti pidemmäksi.

Tämän viikon turnaukseen Spieth saapui allaan kolme peräkkäistä top 10 -sijoitusta, joiden joukossa ehdottomana kruununa oli lähes neljän vuoden kuivan kauden päättänyt Valero Texas Openin voitto. Byron Nelsonin kisan avauspäivänä häneltä olisi saattanut odottaa lievää ruosteisuutta, mutta siitä ei ollut merkkiäkään.

”Olin ykkösellä yhtä hermostunut kuin kyseessä olisi ollut Ryder Cupin avauslyönti. Tein birdien ja se kohensi itseluottamusta”, Spieth sanoi.

Hän oli kuuden reiän jälkeen jo tilanteessa neljä alle, ja bogittomalla kierroksella syntyi lopulta seitsemän birdieä ja mainittu päätösreiän upea eagle. Vaikka sitä edelsi lähes hehtaarimainen putti, ei 15 griiniin osuneen Spiethin viheriötilastoissa ollut yhtään yli 3,5 metrin matkalta upotettua birdie-puttia.

Eagle ei jäänyt päivän ainoaksi kohokohdaksi. Spiethin pallo ajautui 12. reiällä (par 5) hankalaan paikkaan karheikossa väylän oikealla puolella. Caddie Michael Greller ehdotti välilyöntiä wedgellä, mutta Spieth oli toista mieltä. Hän tempaisi bägistään hybridin, avasi hieman sen lapaa, ja painoi pallonsa vajaan kolmen metrin päähän reiästä. Sillä kertaa eagle-putti ei vielä onnistunut.

Spiethiltä on aina odotettu paljon kotikaupunkinsa turnauksessa, mutta paras sijoitus on yllättäen ajalta, jolloin hän 16-vuotiaana amatöörinä jakoi AT&T Byron Nelsonissa 16. tilan.

Espanjan Rafa Cabrera Bello (-8) jakaa parhaana europpalaisena kolmatta sijaa. Top 10:een mahtuvat myös seitsemättä sijaa jakavat Irlannin Seamus Power, Englannin Luke Donald, Espanjan Sergio Garcia sekä Ruotsin Alex Norén (-7).

Ensimmäistä kertaa turnausta isännöivä TPC Craig Ranch osoittautui avauskierroksella varsin säyseäksi kisa-areenaksi, sillä kärkikaksikon ohella 14 muuta pelaajaa ylsi vähintään tulokseen 65, ja koko joukosta vain tusinan verran ylitti kentän par-tuloksen 72 lyöntiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje