16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Intian ET-kisa peruttiin ja myös Tsekin ET- ja CT-kisat jäävät pelaamatta

Getty Images

Intian kisan lisäksi peruutuslistalle tipahtivat myös Tsekin ET- ja CT-kisat. Lähiviikot näyttävät, missä laajuudessa kausi ylipäänsä kyetään viemään läpi.

Euroopan kiertue ilmoitti peruuttavansa 19.–22. maaliskuuta pelattavaksi suunnitellun Indian Open -kilpailu koronaviruksen johdosta. Jo viime viikolla peruttiin täksi viikoksi aikataulutettu Kenya Open.

Indian Open on Euroopan ja Aasian kiertueen yhteiskisa. Intian hallitus on asettanut maahan matkustuskieltoja, jonka takia pelaajien olisi ollut vaikea päästä kisapaikalle. Kiertueiden mukaan kisan peruuttaminen oli siksi paras vaihtoehto vallitsevissa olosuhteissa.

Kuten Kenian kisan kohdalla, Euroopan kiertue väläyttelee mahdollisuutta kisan pelaamiselle myöhemmin tänä vuonna, kun pahin epidemia mahdollisesti laantuu. Kovin todennäköistä se ei kuitenkaan todennäköisesti ole, sillä kisakalenterissa ei ole kovin montaa aukkopaikkaa.

Koronavirukseen on tämänhetkisten tietojen mukaan kuollut maailmassa yli 4000 ihmistä. Yli 100 000 on saanut tartunnan. Intiassa vahvistettuja tautitapauksia on ollut vain 50.

Myöhemmin keskiviikkoiltapäivän aikana ilmoitettiin myös Tsekin European Tour ja Challenge Tour -kisojen peruuttamisesta. CT:n Prague Golf Challenge oli määrä pelata 7.–10. toukokuuta ja ET:n Czech Masters 20.–23. elokuuta.

Tsekin ET-kisa on ensimmäinen peruttu kilpailu, joka ei ajoitu kevätkaudelle. Kun peruutuksia nyt on alkanut tippua, on jo syytä jännittää, millaisessa muodossa ja laajuudessa kausi ylipäänsä pystytään viemään läpi.

Lue Tekniikan Maailman tietopaketti koronaviruksesta.

Juttua on päivitetty kello 18.50.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje