29.9.–6.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Koronapandemia ei ole PGA Touria lannistanut – ensi kaudella ohjelmassa peräti 50 kilpailua

PGA Tourilla pelataan tulevalla kaudella enemmän turnauksia kuin kertaakaan sitten vuoden 1975. Kuva: Getty Images

Torstaina alkavan kauden 2020 – 2021 puitteissa pelataan poikkeuksellisesti kuusi majoria.  

PGA Tourin tämänvuotisen kuninkaan Dustin Johnsonin kruunajaisista ei ole ennättänyt kulua kuin kolme päivää, kun kiertueen uusi kausi polkaistaan jo käyntiin San Franciscon liepeillä Kaliforniassa pelattavalla Safeway Open -turnauksella.

Kauden ohjelmassa on hulppeat 50 kilpailua. Näistä 14 on koronapandemian vuoksi siirtyneitä koitoksia, mukaan lukien ensi viikolla pelattava U.S. Open sekä marraskuun puolivälin tuntumassa vuoronsa saava Masters Tournament. Kalenterista löytyvät niin ikään vuodella eteenpäin siirtyneet Tokion olympiaturnaus sekä Ryder Cup.

Kaiken kaikkiaan turnauksia pelataan seuraavalla kaudella eniten sitten vuoden 1975, jolloin kalenterissa oli yksi kilpailu enemmän.

Mielenkiintoisin huomio kiinnittyy majoreihin, joita pelataan tulevan kauden raameissa peräti kuusi. Kahden siirretyn majorin lisäksi ensi vuonna on luvassa tavanomainen major-kattaus tutuilla paikoillaan huhtikuussa (Masters), toukokuussa (PGA Championship), kesäkuussa (U.S. Open) ja heinäkuussa (Open Championship).

”Tiedossa on kilpagolfin ystävien unelmakausi, joka sisältää enemmän huipputurnauksia kuin koskaan aikaisemmin. Kisakalenterin laatiminen ei ole milloinkaan helppoa, mutta nyt se on ollut poikkeuksellisen vaikeaa”, PGA Tourin komissaari Jay Monahan sanoi.

Mielenkiintoiseksi kalenterin tekee majoreiden osalta sekin, että syyskuun U.S. Open ja marraskuun Masters kuuluvat Yhdysvalloissa uuden kauden ohjelmaan, mutta European Tourilla ne sisältyvät kauden 2019–2020 aikatauluun.

Syyskauden ohjelma sisältää alun perin Aasiassa pelattavaksi tarkoitetut, mutta täksi kaudeksi Yhdysvaltoihin siirretyt Zozo Championshipin ja CJ Cupin. Syksyn ohjelmasta putosi sen sijaan pois Shanghaissa loka-marraskuun vaihteessa pelattavaksi kaavailtu WGC-HSBC Champions -kilpailu.

Myös niin sanotun Florida Swingin aikataulu kokee pieniä muutoksia, kun Honda Classic siirtyy maaliskuun jälkimmäiselle puoliskolle heti Players Championshipin perään ja Valspar Championship hyppää huhti-toukokuun vaihteeseen.

PGA Tour esittelee tulevalla kaudella muutaman uuden kentän, Caves Valleyn (BMW Championship), Shadow Creekin (CJ Cup) ja Sherwood Country Clubin (Zozo Championship) muodossa. Lisäksi Houston Openille ja AT&T Byron Nelson -kilpailulle haetaan uutta kenttää.

Vuoden 2020 viimeinen turnaus, Mayakoba Golf Classic, pelataan joulukuun alussa, minkä jälkeen kiertue jään noin kuukauden mittaiselle tauolle. Uusi vuosi otetaan perinteisesti vastaan Havaijilla, missä pelataan kaksi kilpailua. Tämän jälkeen kiertue siirtyy mantereen puolelle ja pysyttelee lännessä, kunnes maaliskuussa on kolmen peräkkäisen Floridassa pelattavan kisan vuoro.

Kevään ja kesän edetessä turnauksia käydään tasaisesti eri puolilla Yhdysvaltoja. Osavaltioista eniten kisoja pelataan Kaliforniassa, kaikkiaan kahdeksan koitosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje