26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korona vei Sami Välimäen pelikaverit Dubaissa

Sami Välimäen ryhmään Dubain turnauksen kahdella ensimmäisellä kierroksella arvotut Romain Langasque ja Tom Lewis antoivat positiivisen koronanäytteen. Kuva: Getty Images

Kahden pelaajan putoaminen samasta ryhmästä on kiertueilla äärimmäisen poikkeuksellista.

Dubaissa keskiviikkona alkaneen European Tourin kilpailun aattona koettiin harvinainen tilanne, kun samasta peliryhmästä putosi kaksi pelaajaa pois koronatartunnan vuoksi. Tapaus koskettaa myös suomalaisia, sillä Ranskan Romain Langasque ja Englannin Tom Lewis olivat kumpainenkin asetettu Sami Välimäen peliryhmään kahdelle ensimmäiselle kierrokselle.

Aivan yksinään Välimäen ei kuitenkaan tarvitse pelata, sillä varapaikan saanut Malesian Nicholas Fung hälytettiin varapaikalta mukaan Golf in Dubai Championship -kilpailuun. Varapelaajan osalta tuli kiire, sillä Fungin nimeä ei näy edes ensimmäisen kierroksen lähtöluettelossa.

Langasquen ja Lewisin ohella positiivisen koronanäytteen turnauskuplaan saapuessaan antoi myös Tšekin Ondrej Lieser, joka voitti marraskuussa kaksi peräkkäistä pelaamaansa Challenge Tourin kilpailua ja samalla koko haastajakiertueen rankingin.

Etelä-Afrikan MG Keyser starttasi kilpailuun toisena varapelaajana, ranskalaisten Damien Perrierin ja Robin Sciot-Siegristin seurassa.

Välimäki (T35) on kierrostaan neljän reiän jälkeen tilanteessa -1. Viisi reikää pelannut Tapio Pulkkanen (-2) on 22:ntena. Mikko Korhonen (T58) teki kahden parin jälkeen birdien ja bogin ollen parissa. Kalle Samooja (T80) aloitti kisaurakkansa tuloksella 73.

Kilpailun kärjessä on haamutuloksella 61 pelin avannut ja 11 birdieä tehnyt Englannin Andy Sullivan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje