16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen ei pääse puolustamaan voittoaan, China Open peruttiin koronaviruksen takia

Tämä Volvo China Openin kiertopalkinto pysyy Mikko Korhosen hallussa pidempäänkin. Kuva: Getty Images

Euroopan kiertue peruutti kaksi kilpailua kevään kalenterista. Syksyn kisoja ei toistaiseksi peruta.

European Tour on ilmoittanut peruneensa kaksi kisakalenteriin kuuluvaa turnausta Kiinassa levinneen vaarallisen koronaviruksen vuoksi. Peruuntuneista kilpailuista Maybank Championship oli tarkoitus pelata Malesiassa 16.–19. huhtikuuta ja Volvo China Open heti seuraavalla viikolla eli 23.–26. huhtikuuta.

Volvo China Openin peruuntuminen on etenkin suomalaisittain merkittävä asia, sillä Mikko Korhosen oli tarkoitus puolustaa turnauksen viimevuotista voittoaan Genzon Golf Clubilla Shenzhenissä. On kuitenkin mahdollista, että kummallekin kilpailulle yritetään löytää vielä paikka kalenterista jossain kauden myöhemmässä vaiheessa.

Viimeisimpien tietojen mukaan Kiinassa Hubein maakunnasta levinneen koronavirustartunnan on saanut noin 67 000 ihmistä, kuolleita on hieman yli 1500.

Naisten Yhdysvaltain kiertue LPGA Tour ilmoitti viikko sitten peruneensa helmikuussa ohjelmassa olleet Thaimaan ja Singaporen turnaukset. Kiinassa Hainanin saarella maaliskuun alussa pelattavaksi tarkoitettu Blue Bay LPGA peruuntui jo aikaisemmin.

Molempien kiertueiden johto muistutti, että pelaajien ja heidän tiiminsä sekä katsojien ja kaikkien kisaorganisaatioon kuuluvien henkilöiden terveys ja turvallisuus on aina etusijalla.

Pääkiertueiden kisakalentereiden seuraavat Aasiassa pelattavat turnaukset ovat ohjelmassa vasta syksyllä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje