8.–15.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][23]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhosen ote piti ja mies löysi pelistään jo positiivisia merkkejä: "Raudat olivat hetkittäin todella hyviä"

Getty Images

Mikko Korhosella on eroa kisan kärkeen kierroksensa jälkeen vain neljä lyöntiä.

Mikko Korhosen ote piti hyvin golfin Euroopan kiertueen Britsh Masters -kilpailussa sen toisena kilpailupäivänä torstaina. Korhonen teki tuloksen 71 (-1) ja siirtyi yhteistulokseen -3. Hän jakaa oman kierroksensa jälkeen kilpailussa sijaa 20.

Kärsivällisyyttä koeteltiin muutamaan otteeseen, sillä tiiltä 10 kierroksensa aloittanut suomalainen joutui kirjaamaan ensimmäisen boginsa kierroksen kolmannella reiällä. Sen Korhonen kuittasi tekemällä etulenkin aikana kaksi birkkua.

Takaysillään hän viimeisteli kolme birdieä, joiden vastapainoksi syntyi yksi bogey ja yksi tupla.

Taktiikka Korhosella oli avauspäivän tapaan hyvin selkeä: pallo pitää pysyä pelissä, ja turhia kauneuspisteitä keräämättä.

”Pysyi se lyhyeksi leikatulla, mutta vaihtelevasti. Draivaaminen on edelleen todella heikkoa, ei ole kuin matala fade olemassa tällä hetkellä. Nyt mennään sitten sillä”, hän kommentoi.

Vakaasta pallonlyömisestään tunnettu Korhonen ei kovin herkästi anna tekemiselleen tyydyttävää arvosanaa korkeampia luonnehdintoja, mutta torstain kierroksesta hän löysi positiivisia merkkejä.

”Raudat olivat hetkittäin jo todella hyviä. Puttaaminen ihan ok, ei kuitenkaan mitään priimaa. Pidetään pallo pelissä ja koitetaan saada pari puttia sisään”, mies suunnitteli.

Kilpailu on kovatasoinen ja tyypilliseen tapaan se näkyy tulostason tasaisuutena. Korhosella on eroa kisaa johtavaan isäntämaa Englannin Richard Blandiin vain neljä lyöntiä, joten kahdella jälkimmäisellä kierroksella on yhä paljon voitettavaa.

Janne Kaske (+6) ei yltänyt mukaan jatkokierroksille. Kaske on viimeaikaisissa ET-starteissaan harmitellut sitä, että ei ole ollut terävimmillään kierroksen ensimmäisillä rei’illä. Sama vaiva kiusasi miestä tänäänkin ja kierros käynnistyi bogilla, joita kertyi viiden seuraavan reiän aikana vielä kaksi lisää.

Takaysin alkajaisiksi syntyneestä eaglesta huolimatta takamatka jatkopaikkaa ajatellen venyi niin suureksi, että ilmeisen riskinoton seurauksena kierroksen loppupuoli sujui vaatimattomasti. Kierrostulos oli lopulta 77 (+5) jonka myötä jatkopaikka karkasi oletettavasti kuuden lyönnin päähän.

Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen pelaavat iltapäivän ryhmissä. Välimäki on kahden pelaamansa ja Pulkkanen kolmen pelaamansa reiän jälkeen kierrostaan yksi alle parin.

Lue seuraavaksi: Mikko Korhonen nousi omalle tasolleen Belfryn klassikkokentällä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje