26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Korhosella hyvä puhti päällä

Mikko Korhonen on esittänyt jämäkkää peliä Klagenfurtissa.

Mikko Korhonen taistelee Itävallan CT-turnauksessa kärkisijoituksista. Nummelalainen pelasi Kärnten Golf Openin toisella kierroksella tuloksen 69, mikä nosti hänet kokonaistilanteeseen seitsemän alle. Korhonen on kissa 36 reiän jälkeen yhdeksännellä tilalla.

Golf Club Klagenfurt-Seltenheimin kentän 10. tiiltä päivän urakkansa aloittanut Korhonen teki perjantaina kuusi birdietä ja kolme bogia. Kentän takayhdeksikkö on sujunut häneltä kisan puoliväliin saakka täysin virheittä.

Klagenfurtin turnauksessa olevista muista suomalaisista PeterErofejeff sekä Antti Ahokas jatkavat myös viikonlopun kierroksille. He jakavat kisassa 35. sijaa tilanteessa -3. Janne Mommo (-1) jäi niukasti cut-rajan väärällä puolelle. Mommon karsiutumista vauhditti 16. reiällä lipsahtanut tuplabogi. Kisan kärjessä on parhaillaan Ranskan Gary Stal (-12). Englannin Gary Lockerbie (-11) on toisena. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Jeppe Huldahl putosi jaetulle kolmannelle tilalle. Perjantaina selvästi vaisummin pelanneen tanskalaisen ero Staliin on kolme lyöntiä.

Mattila hurjana Fleesenseessä

Riku Mattilan loppukiri oli vailla vertaansa. Arkistokuva: FT

Riku Mattilan loppukiri oli vailla vertaansa. Arkistokuva: FT

Riku Mattila (-13) järjesti melkoisen ilotulituksen Saksan EPD Tourin kisan viimeisellä kierroksella. Hän nousi Land Fleesensee Classicissa neljänneksi pelattuaan kolmantena päivänä tuloksen 62. Raumalaisen komea kierros sisälsi kymmenen birdietä ja kahdeksan paria.

Finaalikierrokselle yltäneistä Tuomas Pollari (-6) oli kymmenes, Niklas Virta (-2) 24:s. MattiMeriläinen sekä Janne Martikainen (+1) jakoivat 36. sijaa.

Turnauksen voitti Tanskan Christian Baunsoe, joka löi uusinnassa isäntämaan Sebastian Heiselen. He olivat päätyneet 54 reiän jälkeen tasatulokseen -16.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje