Korhonen voitti ET:n karsintafinaalin - Golfpiste.com

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][7]
KilpailuaSuomalaista

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][7]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhonen voitti ET:n karsintafinaalin

Voitto oli Mikko Korhoselle ensimmäinen vuosikausiin. Kuva: Getty Images.

Mikko Korhonen (-20) ei jättänyt Euroopan kiertueen karsintojen päätöspäivänä mitään sattuman varaan. Hän iski kuudennella kierroksella tuloksen 67, ja nousi komeasti turnauksen voittoon. Korhosen kanssa torstaina pelanneet Argentiinan Ricardo Gonzalez ja italialainen teinisensaatio Renato Paratore jäivät suomalaisesta kahden ja neljän lyönnin päähän.

Upeasti raskaasta karsintaurakasta suoriutunut Korhonen teki viimeisellä kierroksella yhden eaglen, neljä birdietä ja yhden bogin. Historiallinen voitto ei merkinnyt hänelle ainoastaan vahvaa korttia ET:lle. Sen myötä hän tulee saamaan kauden ensimmäisellä puoliskolla pelipaikan useampaan kilpailuun kuin esimerkiksi sijalle 25 karsinnassa päätyneet pelaajat.

”Todella hienolta tuntuu. Apina lähti selästä, sillä edellinen ykköstila on vuoden 1998 SM-kisoista, poikien 18-vuotiaiden sarjasta, ” 16 000 euron shekin saanut Korhonen myhäili palkintopysti kourassaan.

”Pelasin kokonaisvaltaisesti varsin hyvin. Ei ollut heikkouksia. Uskalsin olla aggressiivinen, silti etenin lyönti ja reikä kerrallaan. Avauksissa osuin erittäin hyvällä prosentilla väyliin. Puttaaminen on myös nostettava esiin, pistin kahden metrin matkalta ja lyhyemmiltä etäisyyksiltä jäätävän rauhallisesti lähes kaikki sisään.”

ET:n karsintavoittajien listalla ovat muun muassa Jose-Maria Olazabal, Niclas Fasth sekä Jesper Parnevik. Tämänvuotiseen kolmivaiheiseen karsintaan osallistui reilusti yli 900 pelaajaa.

Korhosen caddienä on toiminut keväästä asti Roope Kakon veli Karri Kakko, joka on ollut myös kerran aiemmin ollut avittamassa Korhosta European Tourille. Tuolloin Korhonen oli hienosti kolmas.

Korhosen edellinen voitto oli 16 vuoden takaa poikien SM-kisoista. Kuva: Getty Images

Korhosen edellinen voitto oli 16 vuoden takaa poikien SM-kisoista. Kuva: Getty Images

”Karri on voittava caddie. Yhteistyömme toimii saumattomasti. Hänelle iso kiitos, samoin valmentajille (Markku Louhio ja Terhi Beilinson), Timo Rauhalalle, yhteistyökumppaneille, perheelle ja vanhemmille.”

Korhonen on pelannut urallaan 68 ET:n kisaa ja päässyt hyvällä prosentilla (45/68) kisoissa jatkoon. Top 10 -sijoituksia on neljä, näistä kolme peräkkäin vuonna 2013. Rahaa hän on ansainnut pääkiertueella 508 000 euroa, joista 480 000 vuosien 2011, 2013 ja 2014 aikana.

”Nyt on aika huilia hetken aikaa. Antaa perheelle aikaa ja rauhoittua. Uskon, että ensimmäiset kisat, jotka pelaan, ovat Lähi-Idässä alkutalvesta (Abu Dhabi, Qatar, ja Dubai)”, Korhonen suunnitteli lähitulevaisuuttaan.

Jaakko Mäkitalo taisteli loppuun saakka urheasti pääsystä 25:n joukkoon. Tuloksessa 72 oli kuitenkin yksi lyönti liikaa, ja hän jäi ensimmäisten joukossa kortin saaneiden ulkopuolelle. Mäkitalo aloitti kuudennen pelipäivän tuplalla, ja oli kierrostaan nelosen jälkeen jo kolme yli. Hän kuitenkin kokosi jatkossa itsensä tehden vielä neljä birdietä. Niiden ohella tullut 17. reiän bogi osoittautui kaikkein kohtalokkaimmaksi.

”Alku oli harmittava. Viikon eka draw (kaartuu vasemmalle) tiiltä lähti väärään paikkaan, ja pallo hävisi. Valtava taistelu ja pääsin takaisin peliin mukaan. 17:llä en saanut seivattua (pelastettua) bunkkerista paria, ja vikalla ihan jäätävä pakkobirkku noin kuudesta metristä keskelle reikää”, Mäkitalo sanoi.

”Kaikki jäi tästä kropasta tänään kentälle. Pienestä oli kiinni.”

Jaakko Mäkitalo jöi vaivaisen lyönnin päähän ET:n kortista. Kuva: Getty Images

Jaakko Mäkitalo jöi vaivaisen lyönnin päähän ET:n kortista. Kuva: Getty Images

Antti Ahokas (-1) pelasi torstaina Mäkitalon tavoin tuloksen 72, kortti olisi irronnut kuusi lyöntiä kovemmalla lopputuloksella. Lappeenrantalaisen varsin kirjava kierros sisälsi yhden eaglen ja kolmen birdien lisäksi kolme bogia ja yhden tuplan.

”Kaikesta huolimatta positiivinen fiilis. Pystyin venymään tiukoissa paikoissa. Se on hyvä jatkoakin ajatellen”, Ahokas sanoi.

”Alku lähti vähän huonosti, kun tuplabogi tuli heti 10. reiälle (Ahokkaan 1.). Ihan huipputikissä en ollut ja se näky välillä huonoina lyönteinä. 15:llä (Ahokkaan 6.) tullut eagle käänsi homman ja peli lähti rullaamaan. Pelasin perushyvää golfia. Jossakin vaiheessa alkoi konkretisoitumaan, että ET-kortti jää haaveeksi. Siinä vaiheessa kropan ja mielen terävyys laski hieman.”

”Tahtotila pysyi kuitenkin hyvänä. Tippaakaan en antanut periksi, vaan päätin, että täysillä mennään loppuun asti. Jokaisella lyönnillä on kuitenkin merkitystä jatkoa ajatellen, vaikka sillä hetkellä se ei tulokseen juuri vaikuttaisikaan.”

”Pystyin venymään tiukoissa paikoissa. Se on hyvä jatkoakin ajatellen”, Ahokas sanoi.

Kokonaisuudessaan suomalaisten esitys Gironassa oli onnistunut. Yksi pelaaja otti vahvimman mahdollisen kortin ET:lle kaudeksi 2015, ja toinen kortti oli aivan hilkulla. Varamiehenä kisaan päässyt Ahokas teki kaiken voitavansa, ja selvitti kuuden päivän karsintafinaalin miinusmerkki tuloksen edessä. Kahdelta viimeiseltä kierrokselta karisutuneen Roope Kakon vaisuus yllätti varmasti kaikki, mutta kenties eniten pelaajan itsensä.

Kaikesta huolimatta ensi kaudella pelaa kaksi suomalaista Euroopan kiertueella ja kolme Challenge Tourilla. Tämä on hyvä asetelma verrattuna viime kauteen, jolloin kolme ET:n pelaajan lisäksi Suomella ei ollut Challenge Tourilla ”kiinteää” edustusta. Kolmen pelaajan myötä suomalaisten golfin ystävien kiinnostus Challenge Tourin kohtaan on aivan toisenlaista kaudella 2015.

Eniten kortteja meni totutusti englantilaisille, yhteensä kahdeksan. Espanjalaisia pääsi 25:n joukkoon neljä, ruotsalaisia ja italialaisia kolme. Tanskasta ja Norjasta sai Suomen tavoin yksi pelaaja kategorian 15 Euroopan kiertueelle. Tuloslistaa silmäillessä merkillepantavaa on, että odottamattoman moni ET:llä vuosia pelannut, rutinoitunut ammattilainen jäi tavoitteensa ulkopuolelle.

Haamukierroksen, 58, tiistaina lyönyt John Hahn (-2) jäi myös varsin kauas kortista. Amerikkalainen ei saanut riittävän jämäkkää otetta Stadium Coursesta, missä hän pelasi neljä kierrostaan +13. Tour Coursen kaksi kierrosta Hahn selvitti saldolla -15.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (13 kpl)