16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhonen uusintaan European Tourin kilpailun voitosta

Mikko Korhonen tavoittelee Kiinassa uransa toista ET-voittoa. Kuva: Getty Images

Benjamin Hebert venyi suomalaisen kanssa tasoihin viimeisen reiän näyttävän avauksen myötävaikutuksella.

Mikko Korhonen uusii Kiinan Shenzhenissä pelattavan Volvo China Openin voitosta. Hän oli kilpailussa yhden lyönnin johdossa ennen 18. reikää, mutta samassa ryhmässä kenttää kiertänyt Benjamin Hebert rutisti lopussa väkisin tasoihin. Kaksikko päätyi neljän kierroksen jälkeen kokonaistulokseen 268 (-20).

Pitkälyöntinen ranskalainen pelasi viimeisellä lyöntipaikalla upporikasta ja rutiköyhää sivaltaessaan draivinsa veden yli suoraan par-nelosen viheriölle. Se tuotti hänelle kahden putin birdien, Korhosen tehtyä luotettavasti parin.

Viime viikon voittaja Espanjan Jorge Campillo (-19) jäi kärkikaksikosta lyönnin päähän.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje