16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Huikean loppukirin esittänyt Korhonen paras suomalainen Italian Openissa – Samooja päivän valopilkku

Mikko Korhonen pelasi sunnuntain kierroksen takaysillä ryhdikkäästi. Kuva: Getty Images

Kilpailua johtanut Tapio Pulkkanen ei päässyt avauskierroksen jälkeen omalle tasolleen.

Italian Openin kaksi jälkimmäistä päivää eivät antaneet suomalaisittain aihetta − vielä kisan puolivälissä hyvältä näyttäneen tilanteen jälkeen − suurempiin hurraa-huutoihin. Kilpailun parhaaksi suomalaiseksi nousi lopulta 25. sijan jakanut Mikko Korhonen (-14).

Korhosen kompastukseksi koitui 75 lyöntiä vaatinut kolmas kierros, joka jätti sunnuntain tehtävän isompaa nousua ajatellen liian vaativaksi. Käteen jäi kuitenkin mainio tulos -2, joka oli hänen kolmas kuutosella alkava noteerauksensa Rooman turnauksessa.

Neljäs kierros ei näyttänyt Korhosen osalta valoisalta vielä 11. reiän jälkeen. Kortissa oli kahdeksan parin ohella jo kolme bogia, mutta loppu oli sitäkin tyylikkäämpi. Hän teki kuuden seuraavan reiän jaksossa kolme birdieä ja yhden eaglen kohennellen tässä rytäkässä sijoitustaan noin 30 pykälällä.

”Oli hyvä loppu ja se tuli hyvään paikkaan. Vaikka olin pelannut ihan ok, olin kolme yli siinä takaysin alussa. Tein sitä ennen oikeastaan hyviä bogeja kolme kappaletta. Asenne pysyi kuitenkin hyvänä koko ajan tänään. Pysyin kärsivällisenä ja ajattelin, että se lähtee jos lähtee. Lopussa tuli sitten palkinto”, 12 lyöntiä kärjelle hävinnyt Korhonen sanoi.

Päivän valopilkku oli kuitenkin Korhosen tavoin lauantaina epäonnistunut Kalle Samooja. Sunnuntain ehdottomaan eliittiin kuulunut tulos 66 oli hänen paras henkilökohtainen kierroksensa Olgiata Golf Clubin kentällä pelatussa turnauksessa.

Samooja (-2) tehtaili sunnuntaina kuusi birdieä ja yhden bogin. Tapahtumarikkain vaihe osui aivan kierroksen loppuun, missä syntyi neljä – kolme birdieä ja bogey – parista poikennutta reikätulosta.

Varsinkin avauslyöntien tarkkuuteen pitää jatkossa panostaa, että voi pärjätä näissä isommissa kisoissa.

Tapio Pulkkasen (-2) päivä sujui täysin päinvastaisesti. Kisaa 18. reiän jälkeen johtanut ja puolivälissä vielä kahdeksantena ollut Pulkkanen oli viikonloppuna epävireinen pelaten sunnuntaina heikoimman kierroksensa Italian Openissa.

Päivän ainoa birdie syntyi 17. reiällä. Siten ennen hänelle oli kirjattu kaksi bogia ja yksi tuplabogi.

”Vähän samanlainen kierros tänään kuin kaksi aikaisempaakin. Väyliin osuminen oli hankalaa ja birdie-paikat olivat vähissä. Sain hyvän alun kisaan kuumalla putterilla, mutta pitkä peli ei tällä viikolla riittänyt pitämään kärkikahinoissa”, Pulkkanen kertoi.

Tiistaina 34 vuotta täyttänyt Bernd Wiesberger sai Roomassa myöhästyneen syntymäpäivälahjan. Kuva: Getty Images

”Varsinkin avauslyöntien tarkkuuteen pitää jatkossa panostaa, että voi pärjätä näissä isommissa kisoissa. Fiilis on tietysti pettynyt super-alun jälkeen. Toisaalta kortin uusimisen kannalta oli todella tärkeä viikko päästä viikonlopulle.”

Pulkkanen ja Samooja jakoivat kilpailussa 34. sijaa ja tienasivat kumpainenkin palkintorahaa vajaat 37 000 euroa. Race to Dubai -listalla 43:nneksi nousseen Korhosen osuus potista oli reilut 58 000 euroa. Myös Samooja (77:s) ja Pulkkanen (96:s) kohentelivat muutamalla sijalla asemiaan rankingissa.

Vaikka viikonloppu oli suomalaisnäkökulmasta pettymys, jättivät Samoojan ja Korhosen päätöspäivän onnistumiset hyvän maun. Ne olivat kuitenkin laiha lohtu; sen verran lupaavasti aurinko paistoi suomalaisleiriin vielä ensimmäisen ja vielä toisenkin kierroksen jälkeen.

Euroopan kiertueen Rolex-sarjaan kuuluvan kilpailun voiton vei lyönnin erolla Bernd Wiesberger (-16), jolle ykköstila oli kauden kolmas ja uran seitsemäs ET:llä. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Matthew Fitzpatrickiin kertyi yksi lyönti.

Neljännen kerran tänä vuonna kakkoseksi jääneelle Fitzpatrickille tarjoutui 17. reiällä loistava paikka nousta tasoihin jo klubitalolla odotelleen Wiesbergerin kanssa, mutta muutaman metrin pituinen eagle-putti meni niukasti ohi. Mahdollisuus venyä uusintaan siirtyi viimeisen reiän onnistumisen varaan, eikä birdie-yritys pitkähköltä etäisyydeltä ollut sekään huono.

Voitto Rolex-sarjan turnauksissa oli hieman yli miljoonan euron palkintosumman kuitanneelle itävaltalaiselle jo toinen tänä vuonna, ensimmäinen tuli heinäkuun puolivälissä Renaissance Clubilla käydyssä Scottish Openissa. ET:n rankingin ykköseksi noussut Wiesberger oli paras myös alkukesästä pelatussa Made in Denmark -kilpailussa.

Ruotsin Marcus Kinhult (-6) jakoi parhaana pohjoismaalaisena 18. sijan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    Abhibarn says:

    Pulkkasen oma tasoko on se -7 alle, kun jatkokierroksilla ei päässyt omalle tasolleen toimittajan mukaan .

    golftintti says:

    Tämä asia myös minua ihmetyttää. 3 suomalaista viikonlopun kierroksilla on hyvä tulos. Yhdellä loistavalla kierroksella nostetaan tietysti tasoa, mutta ei peli todellakaan yhtäkkiä ole sen kierroksen tasolla!
    Olisi paljon helpompaa kun kaikessa urheilussa suomalaisetkin olisivat realisteja. Tulokset omaan oikeaan tasoon verrattuna kertovat paljon. Positiiviset yllätykset saisivat olla yllätyksiä, voitot yhtä juhlaa, mutta ilman odotusarvojen epärealistista nousua ja sitä seuraavia turhia pettymyksiä.
    Samoojan toisesta tilasta GoGolf twiittasi mikä olisikaan ollut tilanne, jos Samooja olisi voittanut..
    Josko pian suomalaisillekin kelpaisi hyvä suoritus ja kannustus sen mukaisesti eikä vain voitto!