16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Korhonen jatkaa Irish Openin kärkikahinoissa – myös Välimäki ja Pulkkanen taistelivat jatkoon

Mikko Korhonen selviytyi hyvin toisen päivän haasteista. Kuva: Getty Images

Suomalaisten pitkä karsiutumisten putki Irlannin avoimissa tuli päätökseensä.

Mikko Korhonen käytti Irlannin Thomastownissa meneillään olevan DP World Tourin kilpailun toiseen kierrokseen 70 lyöntiä. Hän siirtyi palkintoarvoltaan kuuden miljoonan dollarin Irish Openin puolivälissä kokonaistilanteeseen -7, joka oikeuttaa mukavasti jaettuun 11. sijaan.

Yhden pykälän alempana 18 reiän jälkeen ollut Korhonen teki sadepäivän kierroksellaan viisi birdieä ja kolme bogia. Helsinkiläinen ennätti kiivetä turnauksessa jo neljännelle sijalle, kunnes viimeisen (kentän 9.) reiän bogey pudotti hänet takaisin top 10:n ulkopuolelle.

”Oli hyvä päivä. Olosuhteet olivat aika vaihtelevat; tuulta ja vettä taivaalta, välillä aurinkoakin. Viimeiset kaksi reikää pelattiin ihan rankkasateessa. Haastavaa oli, mutta hyvin selvittiin. Tästä on hyvä jatkaa”, hän sanoi.

Korhonen on johtoon siirtynyttä Espanjan Jorge Campilloa (-11) neljä lyöntiä perässä.

Myös Sami Välimäki (-3/47:s) ja Tapio Pulkkanen (-2/64:s) etenivät jatkoon Mount Julietin kentällä pelattavassa turnauksessa.  Edellisen kerran suomalaisia oli nähty Irish Openissa viikonlopun kierroksilla vuonna 2018 Mikko Ilosen toimesta.

”Vaikea päivä griineillä ja pari huonoa wedgeä”, Välimäki kiteytti 73 lyönnin kierroksensa.

Lyönnin päässä Välimäestä oleva Pulkkanen sai jännittää loppuun asti jatkopaikkansa puolesta. Kalkkiviivoille meni, mutta riitti.

”Ihan hyvää peliä tänään. Olin tiiltä skarpimpi ja enemmän tekopaikkoja oli tarjolla. Griinit ovat olleet minulle hankalat lukea”, hän totesi.

Perjantaina tuloksen 81 pelannut Kalle Samooja (+7/142:s) karsiutui jatkosta yhdeksällä lyönnillä. Kierros sisälsi peräti kahdeksan bogia ja yhden triplan.

”Olin kyllä aivan kujalla tänään. Alkaa vähän tossu painamaan. Pari päivää huilia, ja katseet kohti Scottish Openia”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Kilpailun kärjessä Jorge Campillolla on lyönnin etumatka toista sijaa jakaviin Paraguayn Fabrizio Zanottiin ja Puolan Adrian Meronkiin. Kahdella ensin mainitulla on kaksi voittoa DP World Tourilta. Meronkilla voittotili on vielä avaamatta.

Tuhtien palkintorahojen ja ranking-pisteiden ohella Irish Openissa riittää muutakin tavoiteltavaa: kilpailun kolme parasta pelaajaa, joilla ei vielä paikkaa ole, pääsevät mukaan heinäkuun puolivälissä St. Andrewsin Old Coursella käytävään 150. Open Championshipiin.

Lue seuraavaksi: Irish Open on suomalaisten mörkö – Suomen DPWT-pelaajista yksikään ei ole selvittänyt karsintaa kuuteen vuoteen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje