26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - European Tour - Kilpagolf

Korhonen ei puolusta voittoaan Itävallassa, uusi yhteistyösopimus antaa potkua myös The 59 Fundin toimintaan

Mikko Korhonen ja Mandatum Lifen Yritykset ja Yksityisvarainhoito -yksikön johtaja Lasse Alvesalo juhlistavat yhteistyösopimuksen syntyä.

Mandatum Life vastaa jatkossa myös Mikko Korhosen perustaman The 59 Fundin varainhoidosta.

Golfin Euroopan kiertue julkaisi hiljattain jatkavansa kautta Itävallassa 9. heinäkuuta. Alppimaassa pelataan kaksi palkintoarvoltaan 500 000 euron kilpailua. Kun Diamond Country Clubilla, jossa kilpailuista ensimmäinen kisataan, edellisen kerran kilpailtiin Euroopan kiertueella, voiton vei Mikko Korhonen.

Korhonen kuitenkin päätti, ettei hän lähde puolustamaan voittoaan Itävaltaan.

”Se tulee liian nopeasti eikä sovi oikein kokonaisuuteen. Näen tässä kohtaa parempana sen, että keskityn hiomaan peliäni valmiimmaksi syksyn kisakautta ajatellen. Se tulee kuitenkin olemaan tänä vuonna tosi intensiivinen, eikä siellä pitkiä harjoitusjaksoja ole mahdollista vetää”, Korhonen kommentoi.

Itävallan jälkeen vuorossa on kuusi Britteinsaarilla pelattavaa kilpailua heinä–elokuussa. Korhonen on mukana osassa kilpailuita, mutta ei tule pelaamaan kaikkia. Tällä hetkellä Isossa-Britanniassa on noudatettava kahden viikon karanteenia maahan saavuttaessa. Jos käytäntö on edelleen voimassa kilpailuiden jatkuessa, tulee se vaikuttamaan siihen, miten pelaajien on mahdollista kilpailla siellä.

Juhannuksen kynnyksellä solmittiin myös uusi kolmivuotinen yhteistyösopimus Mandatum Lifen ja Korhosen kesken. Mandatum Life toimii jatkossa myös Mikko Korhosen perustaman The 59 Fund -rahaston varainhoitajana.

”Mikko Korhonen on tehnyt pitkäjänteistä työtä. Hän on kiistatta osa suomalaisgolfin menestystarinaa. Golf on monelle erinomainen ulkoilmaharrastus, ja Mikon uran seuraaminen toimii varmasti hyvänä lisäinspiraationa. Toivotamme Mikon tervetulleeksi Mandatum Lifen #yhtenäjoukkueena -maailmaan”, Mandatum Lifen yritysmyynnin johtaja Lasse Alvesalo kommentoi.

”Odotan innolla alkavaa yhteistyötämme Mandatum Lifen kanssa. On hienoa saada mukaan kotimainen kumppani, jonka osaamisesta hyötyvät myös ammattilaisuraansa aloittelevat golfarit The 59 Fund -rahaston kautta”, Korhonen sanoo.

Korhosen perustama The 59 Fund tukee suomalaisia ammattilaiseksi siirtyneitä golfareita toteuttamaan unelmiaan uransa alkumetreillä. Kaikki varat ohjataan lyhentämättömänä suomalaisten nuorten golflupausten tukemiseen.

Korhonen pitääkin erittäin merkittävänä lisäarvona sitä, että Mandatum hoitaa jatkossa rahaston varoja.

”The 59 Fund lähti liikkeelle paremmin kuin osasin edes odottaa. Kiitos kaikille tukijoille siitä. Rahasto voi poikia paljon hyvää suomalaiselle golfille ja on tärkeää, että sen hoito on nyt erittäin osaavissa käsissä”, Korhonen sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje