16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Konkari Stewart Cink, 47, nappasi näytöstyyliin kauden toisen voittonsa

Stewart Cink poseerasi kilpailun jälkeen lastensa kanssa. Heistä Reagan Cink toimii isänsä caddiena. Kuva: Getty Images

Cink oli edellisen kerran pystynyt PGA Tourilla saman kauden puitteissa kahteen voittoon 17 vuotta sitten.

Stewart Cink (-19) ei ollut horjutettavissa Hilton Headin saarella Etelä-Carolinassa viikonvaihteessa käydyssä PGA Tourin kilpailussa. RBC Heritage -turnausta ensimmäisestä kierroksesta lähtien johtanut Cink lähti päätöskierrokselle viiden lyönnin etumatkalta, eivätkä uhittelijat päässeet sunnuntaina kokenutta pelaajaa kolmea lyöntiä lähemmäksi.

Lopulliseksi voittomarginaaliksi kertyi neljä lyöntiä toisen sijan jakaneisiin Harold Varner III:een ja Emiliano Grilloon.

Cinkin ei tarvinnut tuskailla Harbour Town Golf Linksillä virheiden kanssa. Hän teki kilpailun ensimmäisellä reiällä bogin lyötyään avauksensa veteen. Tämän ohella Duluthissa Georgiassa asuva pelaaja teki kilpailussa vain kaksi muuta bogia.

Kaksi ensimmäistä kierrosta tuloksin 63–63 pelannut Cink riisti perjantaina Jack Nicklaukselta turnauksen 46 vuotta vanhan 36 reiän ennätyksen. Jatkoa seurasi lauantaina, jolloin kyytiä sai Justin Leonardin vuonna 2002 tekemä 54 reiän ennätys.

Päätöspäivänä pitkin kisaa turvallisessa johdossa olleen Cinkin ei tarvinnut tehdä urotekoja. Hän sijoitteli palloa viisaasti ja vältteli selvästi turhia riskejä. Hyvävireisen pelaajan otteissa paistoi lähes neljännes vuosisadan kokemus lajin kovimmalta kiertueelta.

Voitto oli Cinkille kolmas Etelä-Carolinan turnauksessa ja kaikkiaan kahdeksas PGA Tourilla. Edellinen tuli syyskuussa Safeway Openissa, ja hän liittyi Bryson DeChambeaun seuraan kauden toisena kaksoisvoittajana.

Cinkin ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä kauden ensimmäinen voitto katkaisi peräti 11 vuoden kuivan kauden. Hän tuntui potevan mammuttimaista major-voiton aiheuttamaa koomaa edellisen ykköstilan tultua Open Championshipissä kaudella 2009.

Kyseisessä kilpailussa voitto oli jo menossa 59-vuotiaalle Tom Watsonille, joka tyri hienon tilaisuutensa Turnberryn 18. reiällä. Uusinnassa Cink ei antanut veteraanille mahdollisuuksia. Toukokuussa 48 vuotta täyttävä Cink on saavuttanut tämän ohella yhdeksän muuta top 10 -sijoitusta majoreissa. Hän on myös moninkertainen Presidents- ja Ryder Cup -kävijä.

Maailmanlistalla parhaimmillaan viidentenä ollut Cink koki uransa pahimman aallonpohjan vuoden 2012 lopulla, jolloin hän valahti listalla sijan 300 huonommalle puolella. Tuore listapäivitys nosti hänet sijalle 44, mikä on kahden vuoden kuluttua PGA Tour Champions -kiertueelle pääsevän Cinkin kovin OWGR-noteeraus yli kymmeneen vuoteen. Näistä asemista Mastersissa 12. sijoittuneelle pelaajalle on avautumassa paikka myös PGA Championshipiin ja U.S. Openiin.

Cink opiskeli ja pelasi college-golfia 90-luvulla Georgia Tech -yliopiston joukkueessa, johon kuului myös aikansa kotimainen eturivin pelaaja Mikko Rantanen ja maailmanlistan kärkeen urallaan kiivennyt David Duval.

Englannin Matthew Fitzpatrick (-13) sijoittui RBC Heritagessa parhaana eurooppalaisena jaetulle neljännelle sijalle. Irlannin Shane Lowry (-11) jakoi yhdeksännen sijan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje