Kohti auringonlaskua – joko Phil Mickelson jäähdyttelee? - Golfpiste.com

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kohti auringonlaskua – joko Phil Mickelson jäähdyttelee?

Phil Mickelson on useaan otteeseen vihjaillut uransa lähestyvän päätepistettään. Osittain siksi hän päätti jättää väliin Phoenix Openin osallistuakseen paljon kritiikkiä keränneeseen Saudi International -kisaan.

Phil Mickelsonin päätös osallistua Saudi-Arabiassa tammi–helmikuun vaihteessa pelattavaan Saudi International -kilpailuun on saanut sosiaalisen median kuumaksi. Mickelsonille löytyy ymmärtäjiä, mutta suurempi osa kommentoijista kertoo pettyneensä Mickelsonin päätökseen pelata kilpailussa. Itse mies suhtautuu asiaan rauhallisesti ja tuntuu viittaavan kintaalla kriitikoille.

”Ymmärrän heitä, jotka ovat tuohtuneita ja pettyneitä. Tulette olemaan ok”, hän sanoo.

Saudi-Arabia on kisajärjestäjänä vähintäänkin ongelmallinen, sillä maa polkee räikeästi useita ihmisoikeuksia ja rahoittaa puoliavoimesti järjestöjä, joista useat on luokiteltu terroristisiksi. Poliittisten vastustajien vaimentaminen kovimmin mahdollisin keinoinkaan ei ole saudien nykyhallinnolle vierasta, tästä härskein esimerkki on maata kritisoineen journalisti Jamal Khashoggin murha.

Mikä sitten saa Mickelsonin matkustamaan hänelle täysin merkityksettömään kilpailuun Saudi-Arabiaan? Vastaus on mitä ilmeisimmin raha. Huhuja Mickelsonin starttirahan suuruudesta liikkuu monenlaisia, mutta tiettävästi miljoonan raja paukkuu rikki jo siitä hyvästä, että Mickelson paikalle pyrähtää.

Tarvitseeko Mickelson sitten noita rahoja? Tuskin, hänen omaisuutensa arvioidaan olevan lähes 400 miljoonaa.

Moni muu pelaaja on päättänyt toimia toisin. Esimerkiksi Paul Casey, Rory McIlroy ja Tiger Woods ovat sanoneet saudeille ei.

Mickelson joutuu päätöksensä takia jättämään välistä samaan aikaan PGA Tourilla pelattavan Phoenix Openin. Hänellä on kilpailussa erityinen asema, pelataanhan se Arizonassa, jossa Mickelson kävi yliopistonsa. Lefty on osallistunut kisaan vuodesta 1990 lähtien, eikä hän ole kertaakaan jättänyt sitä väliin. Enää häntä ei välttämättä Phoenix Openissa nähdä.

”Kun otetaan huomioon, että täytän tänä vuonna 50 vuotta, voi hyvin olla, että olen pelannut viimeisen Phoenix Openini”, Mickelson sanoi.

Kommentti ei ole ainoa, jossa hän leikittelee lopettamisella. Pelillisesti Mickelson ei ole ollut entisensä, vaikka hän yhä on kilpailukykyinen tekijä pääkiertuetasolla. Saudi-Arabian kisan yhteydessä Mickelson toi esille, että hän on torjunut monta mahdollisuutta pelata Lähi-Idässä, mutta että hän nyt haluaa pelata siinäkin maailmankolkassa, vielä kun se on mahdollista.

Kenties maailman paras vasuri on käynyt viimeiseen hyökkäykseen? Olemus on muuttunut urheilullisemmaksi kokonaisvaltaisemman harjoittelun ja elämäntapamuutosten myötä. Ehkä hänen tavoitteenaan on yltää vielä kerran mukaan Ryder Cupiin, joka pelataan ensi vuonna Yhdysvalloissa, Whistling Straitsin kentällä syyskuun lopussa – ja ripustaa sitten rukkaset naulaan?

Mickelson on myös aktivoitunut viime vuosina sosiaalisessa mediassa. Monissa päivityksissä keskiössä on viihteellisyys. Joskus syntyy mielikuva, että vanha mestari pyrkii kynsin hampain pitämään kiinni paikastaan parrasvaloissa keinolla millä hyvänsä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje