16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kisaviikko: Göteborgissa historiallinen ET:n ja LET:n yhteisturnaus – Espanjan CT-kilpailussa kahdeksan suomalaista

Annika Sörenstam ja Henrik Stenson ovat saaneet tällä viikolla valtavan mediahuomion kotimaassaan. Kuva: Getty Images

Ruotsin golfin kaikkien aikojen kirkkaimmat tähdet Henrik Stenson ja Annika Sörenstam isännöivät ainutlaatuista kilpailua, johon myös itse osallistuvat.

European Tour ja Ladies European Tour jatkuvat tällä viikolla Vallda Golf & Country Clubilla Göteborgissa pelattavalla Scandinavian Mixed -yhteiskilpailulla, jota isännöivät kaksi Ruotsin golfhistorian suurinta tähteä, Henrik Stenson ja Annika Sörenstam.

Turnauksen formaatti on lajin huipputasolla ainutlaatuinen, sillä kahden eurooppalaisen pääkiertueen pelaajat kilpailevat ensimmäisen kerran samalla kentällä samoista palkintorahoista ja samasta pokaalista. Mukana on 78 kilpailijaa kummaltakin kiertueelta.

Kilpailussa on normaaliin tapaan jaossa maailmanlistan sekä ET:n ja LET:n ranking-pisteitä, mikä pitää huolen siitä, että paikalla on kohtuullisen tasoinen osallistujakaarti. Suomalaisista palkintoarvoltaan miljoonan euron turnaukseen osallistuvat Kalle Samooja, Sami Välimäki, Tiia Koivisto, Sanna Nuutinen ja Ursula Wikström.

Samooja Sophien valinta

European Tourin sivuilla asiantuntijoiden ennakkosuosikkipohdinnoissa entinen LET-pelaaja ja kiertueen kisalähetyksissä juontajana toimiva Sophie Walker nostaa Kalle Samoojan yhdeksi kolmesta voittajaehdokkaistaan.

Walker muistuttaa Samoojan viimeisen kahden vuoden aikana hankkimista kahdesta kakkos- ja kahdesta kolmos- sekä yhdestä nelossijasta ja on sitä mieltä, että kiertueen tämän hetken tarkimpiin puttaajiin kuuluvan suomalaisen avausvoitto on vain ajan kysymys.

Vuonna 2020 vuoden tulokkaaksi ET:llä valittu Välimäki otti toukokuussa pelaamissaan turnauksissa sijat 22, 27 ja 21, mutta kaksi edellistä kisaa, PGA Championship ja European Open, päättyivät karsiutumiseen.

Kalle Samooja on hetken aikaa jonottanut ensimmäisten joukossa avausvoittoaan European Tourilla. Kuva: Getty Images

Ursula Wikström ylsi toukokuun lopulla Italiassa pelatussa kilpailussa toiseksi intoutuen parhaaseen sijoitukseensa LET:llä kuuteen vuoteen. Sanna Nuutinen jatkoi heti seuraavalla viikolla vahvoja otteitaan ottamalla suomalaisille toisen peräkkäisen top 3 -sijoituksen Ranskassa. Nuutinen on sijoittunut kauden jokaisessa kolmessa turnauksessa top-kymppiin ja noussut vähitellen kiertueen luotettavimpien pelaajien joukkoon.

ET-pelaajista katseet kääntyvät Samoojan ja Välimäen ohella muun muassa Matthew Southgateen, Sam Horsfieldiin, Maverick Antcliffiin, Joost Luiteniin, Ryan Foxiin sekä Jamie Donaldsoniin.

On mielenkiintoista nähdä, millaisen haasteen naiset miehille kilpailussa tarjoavat.

Southgate kamppaili viime viikolla Hampurissa käydyssä European Openissa voitosta loppusuoralle saakka ja Anfcliff keikkui kärjessä kolmen kierroksen jälkeen. Horsfield on saavuttanut tänä vuonna kolme top 10 -sijoitusta ja myös Donaldson on ollut kuluvalla kaudella näkyvä. Samaa voi sanoa Luitenista ja Foxista, joiden koneet alkavat kuumentua keskikesän lähestyessä.

Naisten puolella viime vuonna omaa luokkaansa LET-kokonaiskilpailussa ollut ja peräti neljä voittoa saavuttanut Emily Pedersen pelaa tällä viikolla kauden ensimmäisen kilpailunsa vanhalla mantereella. Alkukausi on vierähtänyt Yhdysvalloissa, jossa tanskalainen on pelannut LPGA Tourin ja Symetra Tourin kisoja.

Naiset ja miehet samoihin ryhmiin

Kahdella ensimmäisellä kierroksella jokaisessa peliryhmässä on kaksi miestä ja yksi nainen tai kaksi naista ja yksi mies. 36 reiän jälkeen 65 parasta sekä samaan tulokseen yltäneet etenevät jatkokierroksille. Myös viikonlopun peleissä miehiä ja naisia nähdään samoissa ryhmissä.

On mielenkiintoista nähdä, millaisen haasteen naiset miehille kilpailussa tarjoavat. Kisa-areenan set up on kaikille luonnollisesti sama, mutta naiset pelaavat kenttää omilta lyöntipaikoiltaan noin 850 metriä miehiä lyhyempänä. Links-henkinen Vallda Golf & Country Club tulee olemaan järjestyksessään 30:s ruotsalaiskenttä, jolla on pelattu ET:n tai LET:n turnaus.

Turnauksen isäntäpari Henrik Stenson ja Annika Sörenstam osallistuvat myös itse turnaukseen. Göteborgilaislähtöisen Stensonin peli on ollut jo pidemmän aikaa hakusessa, uransa vuonna 2013 lopettanutta Sörenstamia on nähty lähinnä satunnaisissa kutsukilpailuissa. Helmi-maaliskuun vaihteessa hän teki yllätysvisiitin Orlandon LPGA-kilpailuun, jossa myös onnistui kampeamaan itsensä jatkokierroksille. Kotimaassaan Sörenstam kilpailee ensimmäisen kerran 13 vuoteen.

Sanna Nuutinen on vähitellen kohonnut Ladies European Tourilla luotettavimpien pelaajien joukkoon. Kuva: Getty Images

Kaksikolla on historiallisesta näkökulmasta äärimmäisen vahva status Ruotsin urheilukartalla.
Kaikkiaan 16 ykköstilaa pääkiertueilla tilastoinut Stenson, 45, saavutti ensimmäisenä pohjoismaalaisena miehenä major-voiton Open Championshipissä heinäkuussa 2016 ja otti pian tämän jälkeen hopeaa Rion olympiaturnauksessa. Ryder Cupissa hän on esiintynyt viisi kertaa.

Kahdeksankertainen Solheim Cup -pelaaja Sörenstam, 50, on saavutuksineen Skandinavian golfareista täysin omaa luokkaansa: 72 LPGA-voitosta kymmenen on tullut majoreissa. Koossa on lisäksi 14 voittoa Ladies European Tourilla. World Golf Hall of Famen jäsen nimitettiin kahdeksan kertaa vuoden pelaajaksi LPGA Tourilla ollen vuosituhannen vaihteessa dominoiva naispelaaja maailmassa.

Sörenstam ja Stenson sekä historiallinen kilpailu ovat saaneet Ruotsissa aikaan valtavan mediahuomion. Tästä syystä kilpailu myös televisioidaan länsinaapurissa ilmaiskanavalla.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierrokselle (Suomen aikaa):

8.20 Katja Pogacar SLO-Niklas Lemke SWE-Tiia Koivisto (10)
8.50 Kalle Samooja-Meghan Maclaren ENG-Maverick Antcliff AUS (10)
13.30 Nuria Iturrioz ESP-Adri Arnaus ESP-Ursula Wikström (1)
13.40 Sami Välimäki-Alice Hewson ENG-Sam Horsfield ENG (1)
14.10 Sanna Nuutinen-Joachim B. Hansen DEN-Maja Stark SWE (1)

Kahdeksan suomalaista Cadizin Challenge Tour -kilpailussa

Haastajakiertueen sirkus on siirtynyt Tšekistä kahdeksi seuraavaksi viikoksi Espanjaan ja Cadiziin, missä torstaina käynnistyy kauden kahdeksas turnaus, Challenge de Cadiz.

Suomalaisista Iberostar Real Club de Golf Novo Sancti Petri -kentällä pelattavassa kilpailussa ovat mukana Antti Ahokas, Alex Hietala, Matias Honkala, Roope Kakko, Kim Koivu, Oliver Lindell, Lauri Ruuska ja Ilari Saulo.

Kahdeksikosta erityinen mielenkiinto kohdistuu Kakkoon ja Ruuskaan, jotka ovat ilahduttaneet viime aikoina vahvoilla otteillaan. Ruuska pelasi toissa viikolla pääkiertueella, jaettuaan Made in HimmerLand -kilpailussa hienosti 25. sijan. Tämä on kaikkien aikojen paras sijoitus suomalaisten debyyttiturnauksissa European Tourilla.

Lauri Ruuska oli yksi Tanskan ET-kilpailun valopilkuista. Kuva: Getty Images

Ruuska teki avauspäivänä hole in onen ja myös johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen. Sunnuntaina Tarinagolfin pelaaja jakoi viikonlopun toiseksi kovinta tulosta osoittaen taitonsa riittävän mainiosti Euroopan ylimmälle tasolle.

Kakolla peli on ollut nousujohteista yhtä toukokuun Etelä-Afrikan kisaa lukuun ottamatta. Ruotsin Dormy Openista tuli 12. sija ja Czech Challengessa hän oli neljäs jäätyään vain lyönnin päähän uusinnasta.

Espoolainen on noussut CT:n Road to Mallorca -rankingissa 27:nneksi, kun kauden päätteeksi 20 parasta lunastaa kortin European Tourille. Pistetilaston kärjessä on Etelä-Afrikan Wilco Nienaber.

Cadizissa pelataan ensi viikolla samalla kentällä toinenkin Challenge Tourin kilpailu, jonka palkintoarvo on niin ikään 200 000 euroa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje